Vuoden pahin maanantai

Tämä alkuvuosi on ollut yksi pitkä maanantai. Voin sanoa, että oikeasti alkas loppua hermot ja jaksaminen.

Olen tällä hetkellä vuoden toisella antibioottikuurilla. Joulupäivänä minulle nousi kuume ja koko joululoman koetin olla, kuin mitään ei olisikaan. Neljän viikon itsepetoksen jälkeen menin lopulta lääkäriin, missä mulla todettiin melko ärhäkkä korvatulehdus ja poskiontelotulehdus.

Siitä huolimatta olen ravannut keikoilla, Verban tapahtumissa, kokouksissa ja teatterissa ja ulkona muutenkin. Ei ole ehkä auttanut asiaa kovin paljon. Eilen alkoi antibioottikuuri numero kaksi ja jos tämä ei pure, niin seuraavaksi on vuorossa tärykalvopisto. Nyt taitaa olla aika todeta, että itseasiassa mullakin on lupa välillä hellittää ja koettaa toipua.

Merenkulkija

Pahoittelen myöhästynyttä arvostelua, seuraava ajoissa.

Kävin pari viikkoa sitten katsomassa näytelmän Merenkulkijan viimeisen näytöksen. Tämän artikkelin kirjottamisessa on kestänyt, koska en oikeastaan vieläkään ihan tiedä mitä mieltä olin näytelmästä. Toisaalta pidin siitä, mutta toisaalta en vieläkään ymmärrä näkemääni.

Näytelmä kertoi joukosta irlantilaisia, jotka ryyppäsivät koko joulun kodissaan Dublinissa. Näytelmä oli ihan viihdyttävä, mutta jotenkin se ei ihan auennut minulle. Kukaan ei oikeastaan kasvanut ihmisenä eikä myöskään oppinut mitään, enkä saanut henkilökohtaisesti oikein mitään otetta muihin kuin päähenkilö Jamesiin, joka oli porukan ainoa absolutisti. Itsekin absolutistina voin samaistua siihen ärsytykseen, joka syntyy kuunnella ryyppyporukan juttuja ainoana selvin päin olevana.  Kellään ei mennyt hyvin ja kaikki velloivat itsesäälissä kuka sokeutumisen, kuka avio-ongelmien tai milloin minkäkin vuoksi. Näytelmän nimi oli myös Merenkulkija, mutta merenkäynti ei itseasiassa liittynyt mitenkään mihinkään. Nautin kuitenkin näytelmästä, se toimi hyvin kevyenä viihteenä ja pienet elementit tekivät siitä mielenkiintoisen.

Näytelmän alussa levyltä soineet uillean pipes -pillit säväyttivät minua erityisesti, sillä niiden ääni on lumoava ja erityisen irlantilainen ja tunnistettava. Uillean pipes on irlantilainen versio skotlantilaisesta säkkipillistä, mutta palkeet joilla ääni tuotetaan ovat käsivarsien alla ja sen ääni on paljon pehmeämpi kuin tunnetummalla skotlantilaisella serkullaan. Myös näytelmän lopussa soineet reelit viehättivät ja päättivät välillä melko synkissäkin vesissä kulkenee näytelmän hilpeään tunnelman ja palautti yleisön takaisin todellisuuteen.

Näytelmässä oli myös yliluonnollisia elementtejä itse paholaisen ilmestyessä illanviettoon ja vaatien Jamesin sielua omakseen, mikäli hän voittaa tämän korttipelissä. Loppu näytelmä oli hienosti rakennettu tämän ympärille sanaleikein, jotka yleisö ymmärsi, mutta muut hahmot pysyivät autuaan tietämättöminä mitä pelissä on panoksena.

Lavastukseltaan ja puvustukseltaan näytelmä oli hyvin yksinkertainen, hahmojen koti näytti hieman irlantilaiselta pubilta ja puvustus oli kuten voisi olettaa alaluokan tuohon aikaan pukeutuneen, hieman kärsinyttä, mutta siistiä.

Tästä näytelmästä on vaikea kirjoittaa, koska kuten sanoin, en ihan täysin käsittänyt näkemääni enkä ole ikinä katsonut myöskään alkuperäistä englanninkielistä näytelmää tai lukenut sen käsikirjoitusta. Ja kuten sanottu, tämä oli viimein näytös, mutta jos tämä pyörii joskus uudelleen tai jopa jossain muussa teatterissa on se katsomisen arvoinen silti. merenkulkijahan perustuu irlantilaisen näytelmäkirjailija Conor McPhersonin näytelmään The Seafarer.