Haltiapolku: Nallen tarina

Olipa kerran pienenpieni eksynyt nalle.

Nalle harhaili ympäriinsä surullisena ja peloissaan, oudossa ja suuressa maailmassa. Se etsi ja etsi, mutta kotia ei vain löytynyt. Kunnes. Se löysi talon.

"Voisiko olla...", se ajatteli. Nalle raahautui viimeisillä voimillaan kohti taloa ja portaita.

Nalle istuutui portaalle ja nosti tassunsa, koputtaen ujosti ja jääden odottamaan, josko ovi avattaisiin.

(ylläpito pahoittelee kieroa kuvaa)

"voi, kunpa joku avaisi. Tahdon jo kotiin..."

Viimein, talon ovi avautui ja nalle nostettiin ilmaan.

Ensimmäiseksi Nallen löytänyt tyttö vei sen sisälle lämmittelemään ja se sai eteensä höyryävän annoksen ruokaa ja suuren kupin coca-colaa.

"OMNOMNOM"

Syötyään, nalle kannettiin pehmoiseen sänkyyn ja pian väsynyt pikkuinen nalle nukahti lämpimän peiton alle.

Nalle nukkui pitkään ja sikeästi, nauttien viimein lämmöstä ja turvasta uudessa kodissaan.

Herättyään, pieni nalle lähti tutkimusretkelle. Ensin talossa.

Nalle sai myös katsoa kauniit ja rohkeat.

Sitten mentiin ulos ja ihmeteltiin maisemia ja suuuuuurta kukkaa!

Mutta, mitäs tuolla on? Ranta! Utelias nalle päätti kömpiä rantaan, vaikka matka tuntui pitkältä, ja se välillä kupsahtikin nurin.

Viimein rannassa. Vesi oli mustaa hämärässä myöhäisen syyskuun illassa ja ilmassa leijui jo talven tuoksua. Nalle huokaisi syvään istuessaan rantakivellä ja tuijottaessaan kaukaisia valoja järven toisella rannalla ja rantaan lyöviä aaltoja.

Pian vilu vei voiton, ja nallen löytänyt tyttö kantoi pikkuisen sisälle juomaan kaakaota.

Tähän päättyy nallen tarina toistaiseksi. Lisää on luvassa, kunhan vielä toistaiseksi nimetön nalle taas pääsee seikkailemaan :) Nimiehdotuksia otetaan vastaan.

Noniin. Sellainen oli nallen tarina tähän asti. Tein tuon siis eilen käsityökurssillani ja minusta siitä tuli ihana <3

Sitten muihin asioihin. Kävin tänään akateemisessa kirjakaupassa, siellä oli haastattelussa kukas muukaan, kuin yksi lempikirjailijoistani, Sofi Oksanen :) Mulla heräsi sitä haastattelua kuunnellessa taas se vanha "musta tulee kirjailija" haave. Se palo kirjoittaa on ollut aina, siksi mulla on käsikin nyt siteressä kun tullut neulottua ja kirjoitettua liikaa. Vielä, kun sitä jaksais omiin tarinoihinsa uskoa niin paljon, että ne joskus kirjoittaisi loppuun asti ja jos loppuun kirjoitankin, antaisi jonkun lukea ne....

Mutta kuitenkin. Haastattelu oli tosi mielenkiintoinen ja sieltä tuli aika painavaakin asiaa välillä. Todellakin kannatti mennä ja venailla Stokkalla tunti :D Rispektiä vaan Sofille, ei kovin moni kirjailija samaan kykene :)

Tässä hieman kuvia