Heppa

Luin lapsena, ja myös sen jälkeen, kirjasarjaa Aavehevoset. Sarjassa Tamzin vapauttaa vahingossa pahan merestä tulleen hevoshengen Harmaan Hevosen, joka haluaa kostaa Tamzinin suvulle joka vangitsi sen. Tamzin yrittää mumminsa kanssa kutsua hyvää henkeä Sinistä Hevosta ja taistella harmaan hevosen aiheuttamaa tuhoa ja kaaosta vastaan.

Sen jälkeen olen säännöllisesti, varsinkin sarjan uudelleen lukemisen aikana, nähnyt vuosia samaa painajaista. Olen unessa pimeässä ja tiheässä metsässä täysin yksin. Kaikkialta ympäriltäni kuuluu veden kohinaa ja tiedän, että takanani on aalto joka hukuttaa. Jostain kuuluu hevosen hirnuntaa joka muistuttaa ilkeää naurua ja tuntuu olevan kaikkialla ja kaikuvan puista tai kallioista. Olen aina herännyt, kun vesi kohisee todella lähellä, enkä todellakaan halua tietää miten uni loppuu.

Päätin siis tänään hevoset muistessani maalata sen hyvän merestä nousevan hengen. Ensimmäisen kerran luin nuo kirjat joskus ehkä 10-vuotiaana ja edelleen 18-vuotiaana pelkkä ajatus harmaasta hevosesta saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää ja ihon kananlihalle. Se pelko jonka ne kirjat aiheuttivat silloin on syöpynyt syvälle, ja viime vuonna kirjat lukiessani jo ties monettako kertaa, luin ne tiukasti peittoon kääriytyneenä ja päivänvalossa.

Tässä luonnos maalauksesta, jonka aloitan huomenna.