Kultakausi –100 vuotta suomalaisuutta

Hyvää iltaa, rakkaat lukijat. On taas kulttuurihetken aika. Uhmasin Oulussa riehuvaa tuulta ja suuntasin kulkuni yliopistolta Torinrantaan kohti teatterin violettina hehkuvaa tornia. Ytimiä hyytävässä tuulessa se näytti hyvin kutsuvalta ja liian kaukaiselta. Jos joku ei siis tiedä, Oulussa tuulee aina ja se tuuli on kumpaankin suuntaan vastatuuli.

Mutta asiaan. Kävin näytelmän Kultakausi ensi-illassa ja täytyy myöntää, että kokemus oli melkoinen. Kultakausi kertoo satiirin keinoin suomalaisesta sielunmaisemasta ja politiikasta sellaisena, kuin se nykyään on: puhdasta komediaa. Pääosassa ovat poliitikot, suomibrändi ja Suomen 100 vuotta itsenäisyyttä. Näytelmä onkin osa Suomi 100 -juhlavuotta ja tehty sitä silmällä pitäen. Suomen 100-vuotis juhlavuoden teema on "yhdessä" ja tämä näytelmäkin on syntynyt yhteistyössä Kemin, Kajaanin ja ruotsalaisten Riksteaternin ja Norrbotensteaternin kanssa.
Rooleissa olivat Perttu Hallikainen (Kajaani), Mikko Korsulainen (Oulu), Annina Rokka (Oulu), Satu Tala (Kemi) ja Kimmo Tetri (Riksteatern).

Ensimmäistä kertaa ensi-illassa. Oli jännää.

Vaikka kyseessä on komedia suomalaisuuden ydintä pohditaan näytelmässä välillä hyvinkin syvällisesti. Siitä huokuu se, miten ylpeitä me sisäisesti olemme omasta pienestä maastamme, joka on muulle maailmalle suhteellisen huomaamaton ja mitä oikeastaan on olla suomalainen. Alussa oli suo, kuokka ja Jussi, mutta mitä on vuonna 2017?
 Tämä heijastuu hyvin kärjistettyyn vastakkainasetteluun suomalaisen ja ruotsalaisen välillä ja iloluontoinen, ruotsinsuomalainen Matts onkin hyvä kontrasti perisuomalaisille hahmoille kuten Väinö tai Pirkko. Tätä hiljaista ylpeyttä korosti hienosti myös taustan valkokankaalle heijastetut kuvat suomalaisten taiteilijoiden maalauksista kuten Hugo Simbergin Halla, Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen Äiti ja monet muut tunnetut teokset historiamme varrelta. Suomen kaksi virallista kieltä oli myös otettu huomioon ja näytelmä oli puhuttu suomeksi ja ruotsiksi ja taustakankaan yläreunassa pyöri tekstitykset, jotta kummankin kielen edustajat ymmärtäisivät koko näytelmän.

Jos näytelmän taustalla onkin 100 vuotta historiaa ei nykypäivääkään unohdettu. Osansa saivat niin Stubb, Berner ja Suomen vimmattu brändääminen maailmalla, oikeastaan kaikki joka on viimeaikoina vallannut alaa lehtien otsikoissa oli ujutettu mukaan dialogiin. Tämä oli mielestäni hyvin toimiva idea, koska se jätti tilaa muutokselle, näytelmän käsikirjoitusta voitaisiin periaatteessa muuttaa aina sen mukaan mikä on sillä hetkellä tapetilla Suomessa ihan vain muutamaa sanaa vaihtamalla.

Rakenteellisesti näytelmä oli hauskasti toteutettu. 1800-luvun realismin aikaan suosituksi tullen niin sanotun, neljän seinän teatterin sijaan tämä näytelmä sai yleisön osallistumaan ja pallo oli, täysin kirjaimellisesti, välillä katsomon puolella.  Jos olet kovin ujo suosittelen välttämään paria etummaista riviä, mikäli et missään nimessä halua sanoa sanaakaan. Näytelmä myös tavallaan pysyi käynnissä koko ajan. Tullessani teatterille noin kymmentä minuuttia ennen näytelmän alkua yksi päänäyttelijöistä oli teatteriravintolassa keräämässä yleisöltä sloganeja aiheesta suomibrändi. Myös väliajan päättyessä toinen hahmo oli ikään kuin poliitikon ominaisuudessa kyselemässä ihmisiltä asioita, mutta olin hieman liian kaukana saadakseni täysin selvää mistä oli kyse, mutta se toi oman pienen mausteensa asiaan.

Visuaaliselta puoleltaan Kultakausi toteutti "less is more" periaatetta ja lavastus oli hyvin yksinkertainen ja koruton. Mitään ylimääräistä ei ollut.  Se toimi paristakin syystä. Se ei vienyt huomiota pois näytelmän tapahtumilta eikä taustan valkokankaalta ja tarina sijoittui ruotsinlaivalle, jotka ovat ymmärrykseni mukaan suhteellisen koruttomia ja välillä melko retrojakin paikkoja. Tai ainakin stereotypiat sanovat näin ja niillähän tässä leikittiin. Puvustuksellisesti näytelmässä ei ollut mitään erikoista, hahmot olivat aika tavallisia sen suhteen.

Salakuuntelin väliajalla ja salista poistuessani yleisön kommentteja enkä kuullut ainoatakaan negatiivista kommenttia. Yleisö lähti todella hienosti mukaan silloin kun tilanne sitä vaati ja nauroi lopun ajan vedet silmissä. Kultakausi oli aika hyvää terapiaa hetkessä, jolloin hallituksen toimille tekisi lähinnä mieli itkeä.

Jos saatte tilaisuuden käydä katsomassa niin oikeasti: menkää. Näytelmä leikkii politiikan hiekkalaatikolla, mutta jopa minä, joka pysyn visusti erossa kaikesta politiikkaan liittyvästä, nautin näytelmästä kovasti. Tasoon suhteutettuna Oulussa on halvat teatteriliput, tulette saamaan rahoillenne vastinetta.

Kultakausi tulee ensi-iltaan myös yhteistyöteattereissa Kajaanissa (26.1.), Kemissä (2.2.) ja ruotsin teattereissa syyskuussa.