perjantai 29. toukokuuta 2015

Valmistuttu

Huh. Kaksi vuotta sitten päivitin tänne aloittavani koulun. Nyt saan vihdoin päivittää täysin vastakkaista. Minä valmistuin! Uunituore vaatetusartesaani kiittää ja kumartaa.

Melkoiset kaksi vuotta ne olikin. Enimmäkseen minä vihasin sitä. Vihasin kämppääni, Kalajokea ja kaduin sinne lähtemistä. Kuljin Oulussa joka viikonloppu. Nyt kun miettii niin olihan siinä paljon hyvääkin ja kasvoin ihmisenä metrin. Sain uusia kavereita, osa jäänee taakse, mutta toivottavasti edes joku pysyy elämässä mukana ja koin heidän kanssaan mahtavia hetkiä koulussa.

Arki itsessään tuntui harmaalta ja ahdisti ja kahdelle vuodelle osui myös elämäni pahimpia hetkiä (esim. Yhtäkkiä alkanut urtikaria joka varsinkin alussa sai hengitystieni turpoamaan ja oli todella pelottavaa, kun tunsi tukehtuvansa ja Nellin menetys).

Opin myös hirveästi uutta. Alussa opinnotkin olivat Mount Everestin kokoinen vuori, kun uutta asiaa tuli nopeammin kuin ehdin sisäistää, mutta nyt, usean 8:30-18:00 koulupäivän jälkeen voin vihdoin sanoa, että mä osaan.

Teen kuvapostauksen tehdyistä töistä ensi viikon aikana, kunhan saan koottua kaikki kuvat jotenkin järkevästi yhteen monesta eri laitteesta.

Huomenna sitten juhlitaan kavereiden kanssa. :)

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Keltti meininkiä

Kuten moni tietää, mä kuulun mieleltäni Britanniaan. Nummille ja avoimille pelloille ja metsiin. Erityisesti keltit ovat aina kiehtoneet minua ja kelttimusiikki vie minut jonnekin kauas. Loogisesti siis ostin tänään feadóg soittimen. Tutummin tinapillin.

Se on irlantilaisessa musiikissa paljon käytetty ja sen sointi on hyvin tunnusomainen. Ulkonäöltään ja toimintaperiaatteeltaan muistuttaa nokkahuilua, mutta sointi on paljon kauniinpi. Jos minulta kysytään se on kelttimusiikin sydän ja sielu. Tosin minun kuulostaa melkoisen kärsivältä sielulta... Vielä.

Ostin omani Oulun Musiikkikullakselta hintaan 9,95€. Se on perus Generation merkin D vireen pilli ilman viritysmahdollisuutta. Näistä ns. penny whistleista (eli halvoista perus pilleistä) se on suosituin ja tunnetuin. Jos opin soittamaan saatan hankkia jonkun hifistely pillin matalammalla äänellä. :)

Tähän on lisätty kaikuefekti, mutta eikö olekin kauniin kuuloinen soitin. https://youtu.be/EBaf292wZFQ

tiistai 19. toukokuuta 2015

Minun kelit

Sataa, sataa ja vielä kerran sataa. Missä se on se pitkä kuuma kesä josta Popeda laulaa?  Normaalisti tähän aikaan on istuttu välitunnit auringossa topit päällä. Nyt kävelen takki päällä töihin. Ihan minun kelit. Kylmää ja märkää.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Hippiliivi

Tein talvella tällaisen liivin, jonka sain kuvattua vasta nyt. Tykkään itse kovasti. Ihan kesä ja hippifiilikset tulee siitä. Nyt kun vaan tulis ilmat, että tarkenis käyttää sitä. Lankana oli Puro Batik ja mallina toimi yksi netissä nähty liivin kuva. Myös säärystimet neuloin talven aikana. Neonkeltaista ja luumua isoveljeä. Kotipihalta löytyi näin kivat kuvausmaisemat.

Nyt tekeillä on jokaiselle Doctor Who fanille elintärkeät Dalek sukat. Niistä lisää huomenissa. ;) 

Nyt hyvää yötä!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Vihreät peukalot

Nonni. Nyt määkin höynähdin. Nimittäin kasveihin. Yhdessä viikonlopussa huoneeseeni on muuttaneet Anteroksi ristitty palmuvehka, toinen palmuvehka, rahapuu ja muratti. Jännä nähdä mikä tästä syntyy.
Oon myös sisustanut täällä ja vihdoin, VIHDOIN,  mulla on lamppu joka valaisee. Mä näen täällä oikeasti taas jotakin. Keskiviikkona on pääsykokeet, niiden jälkeen saatte kuvia käsitöistä, sisustuksesta ja kaikesta muusta johon olen ollut liian kiireinen paneutumaan. Blogikin toivottavasti taas aktivoituu. :)