tiistai 19. kesäkuuta 2018

Kandi, viimein!

Sateista tiistaita arvoisat lukijani. Nyt se on todellakin tehty. Paperit ovat pianon päällä ja toista mansikkakakun palaa syödessäni ja tätä kirjoittaessani olo on helpottunut ja kiitollinen. Uskomattomat ja uskomattoman kiireiset ja ihanat kolme vuotta ovat takana ja edessä on kuuden viikon loma ennen paluuta koulun penkille. En osaa oikein muuten fiiliksiäni eritellä. Onnellinen ja väsynyt kuvaisi ehkä parhaiten. Ennen elokuun alkua en aio edes ajatella mitään kouluhommia.

Oulun Yliopisto - Universitas Ouluensis
Humanististen tieteiden kandidaatti, Englantilainen filologia

Perinteinen valmistujaiskuva Humanistipallon edessä (vesisateessa)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Matka kandiksi: Askel 7

Aurinkoista sunnuntaiaamua täältä Vihannin metsistä. VR kuljettaa minua parhaillaan kohti pääkaupunkimme.

Täten ilmoitan, että viimeisiä viedään. Vihdoinkin. Jatkossa blogikin palautuu joksikin muuksi kuin pelkäksi opiskeluksi. Opintoni on koostettu ja publiikkipäiväksi on varmistunut 19.6. Viime syksyn epätoivosta ja kiireestä on tultu pitkälle. Sain myös sivuainekokeesta opinto-oikeuden. "Ai minkä aineen?" te kysytte. No suomen! Se merkitsee sitä, että voin jatkossa opettaa äikkää ja olla authorised kielioppinatsi. 😂 Nyt vain odotellaan ja ensi viikonloppuna leivotaan; ajattelin tarjota mansikkakakkua, mustikkamuffineita ja mokkapaloja.



torstai 10. toukokuuta 2018

Matka kandiksi: Askel 6

Hyvää iltaa! Tai oikeastaan yöhän nyt on. Kello on kohta kaksi.

Pieni päivitys lienee paikallaan. Olen selvinnyt opetusharjoittelusta ja kandin paperit häämöttävät jo nurkan takana! Itse kandityöni on jo valmis ja arvosteltu arvosanalla 3/5, mutta vielä pitäisi jaksaa pari esseetä ja kaksi luentoa. Ensi viikolla käyn myös sivuainepääsykokeessa, jospa saisin vielä äikänopen paperitkin enkun lisäksi. Vapaa-ajan ongelmia siis ei ole ihan hirveästi ole ollut viime aikoina kaiken tämän pyörityksen keskellä. Varsinkin opetuharjoittelu tuntui vievän kaiken aivokapasiteetin ja iltaisin oli erittäin nuutunut olo. Silti joka aamu oli todella kiva lähteä koululle. Tuo lyhyt aika yläasteella vahvisti käsitystäni siitä, että olen aivan oikealla alalla.

 Vielä viimeinen rutistus ja sitten tämä on paketissa. Sain tässä keväällä myös hirveän hyvän ajatuksen; minä hain vaihtoon! Nyt alkaa vähitellen näyttää siltä, että ensi talvena lennähdän tammikuussa noin kolmeksi kuukaudeksi Englannin maaperälle ihmettelemään elämän menoa ja opiskelemaan. Haltiapolun päämajassa ollaan siis aivan erikoisjännän äärellä.

Lisäksi päädyin tässä vuoden ajan vallinneessa hiuskriisissäni radikaaliin ratkaisuun ja leikkasin vappuna niin sanotusti tavaramerkikseni muodostuneet pitkät hiukseni. Minuun viitattiin hyvin usein sanoilla "Se pitkätukkainen tyttö/nainen". Täytyy myöntää, että on ollut aika viihdyttävää, kun ihmiset, jotka ennen tervehtivät minua käytävillä eivät tunnista minua.  Enää en säikähdä aamuisin peilikuvaani, mutta aika oudolta tämä yhä tuntuu, kun hiuksista puuttuu se 20 senttiä ja risat. Kauas on tultu tammikuusta 2017, jolloin ne olivat vielä korpinmustat ja lantiopituiset. Äitini veikkasi, että keikoilla ja baarissa joudun näyttämään jatkossa henkkareita. Muutaman kerran olen jo viime vuonna päässyt sisään ilman, että niitä on haluttu nähdä.


maanantai 9. huhtikuuta 2018

My Fair Lady

Hyvää iltaa rakkaat lukijani. Olen taas ollut hiljaa liian kauan. Opinnot pitävät huolen, että vapaa-ajan ongelmia ei ole. Vapaa-aikaa, kun ei juurikaan ole. Mutta, olen taas ehtinyt teatteriin asti! Joten pitemmittä puheitta palatkaamme ajassa viime viikon perjantaihin. Virallinen blogiyhteistyöni päättyi vuodenvaihteessa henkilön, johon olin ollut yhteydessä vaihduttua, mutta se ei silti estä minua kirjoittamasta tätä tekstiä.

Tarvottuani loskassa, ostettuani uudet kengät ja nakattuani entiset Rotuaarin roskikseen suuntasin taas kerran Jumprun ohi tuttua reittiä kohti Torinrantaa ja teatteria, jonka löysin uhkaavasti lähemmäs siirtyneen meren rannalta. Kahlattuani nilkkojani myöten rapakossa hienoisessa, joskin kylmässä lumisateessa ja kiittäen onneani, että ostin kumpparit teatterin lämmin aula oli kovin kutsuva.

En ollut näytelmän kanssa ennestään tuttu, tiesin että siinä on hahmo Eliza Doolittle ja, että se sijoittuu Englantiin, mutta en tiennyt sen tarkemmin mistä on kyse. Intromusiikin lähtiessä soimaan yllätyin iloisesti sillä musiikkina oli kovin tuttu I could have danced all night. Tässä näytelmässä on siitä jännä rakenne, että pääosia näyttelevät eri iltoina eri henkilöt. Kyseisenä iltana lavalla Professori Higgingsinä ja Elizana olivat Janne Raudaskoski ja Yasmine Yamayako. Elizan isänä Alfred P. Doolittlena viihdytti oululaisen teatterin veteraani Hannu Pelkonen ja eversti Pickeringin roolissa Mikko Leskelä.

Tästä näytelmästä tuli hyvälle tuulelle. Näin kielenopettajaopiskelijan näkökulmasta Elizan äänteiden opettelu oli erittäin viihdyttävää. Se oli niin irti tavoista, joilla englantia oikeasti opetetaan. Eturivissä hihitti lisäkseni kahdeksan puolivalmista kieltenopettajaa. Minun korvaani hieman särähti välillä se, että Eliza kuulosti olevan Tampereelta, mutta kun kääntää murteita Suomeen ne pitää ottaa sieltä mistä niitä löytyy ja mennä stereotypioiden pohjalta. Musikaalit ovat aina upeita ja tämäkään ei pettänyt. Vauhtia riitti ja välillä ei tiennyt mihin suuntaan pitäisi katsoa, kun joka puolella lavaa tapahtui jotakin. En ymmärrä tanssista mitään, mutta koreografioissa oli sen verran vauhtia, että tiedän sen, että tämän kokoon saaminen on varmasti vaatinut enemmän kuin paljon harjoittelua. Näin neulojana kiinnitin myös huomiota yhden tanssijan aivan ihanaan hartiahuiviin ja ehkä saatoin välillä käyttää liikaa aikaa siihen, että koetin opetella ulkoa sen kuviota (jonka olen toki jo unohtanut).

Musiikki tässä musikaalissa oli taas erittäin hyvin käännettyä. Ihan jo käännöksen näkökulmasta on ihan uskomaton suoritus saada käännetyä lauluja siten, että ne paitsi ovat hyviä käännöksiä sanoituksen puolesta, ne myös istuvat musiikkiin kuten alkuperäisessä versiossa. Laulujen kääntäminen joko osuu nappiin tai menee ohi, nyt osui. Nostan fiktiivistä hattuani.

Käsiohjelma oli nätti, siinä on tarrakiinnitys ja se tuntuu niin kivalta, että siliteltiin sitä porukalla. Kuva otettu baarissa ja pimeässä.

Aiemmin mainitsin jo yhden tanssijan huivin, mutta puvustuksessa oli paljon muutakin hienoa. Ompelijakoulun käyneenä minusta on aina kiehtovaa seurata näytelmien pukuja ja ne olivat taas hienoja ja sopivat aikakauteen. Varsinki Ascot kohtauksessa nähtiin yksi aivan upea musta luomus muistaakseni Lady Higgingsin päällä ja jollakin taustalla olleella hahmolla oli myös todella ihana kimaltava puku. Harakka minussa ihaili sitä kimmellystä. En ennen teatteriin menoa tiennyt kuka puvut on suunnitellut, mutta käsiohjelmaa selatessani en yllättynyt, kun sieltä löytyi tuttu nimi Pasi Räbinä.

Myös lava oli taas hyvässä käytössä. Lavasteet vaihtuivat todella saumattomasti ja välillä kesti hetki tajuta mistä tuo tuli, kun jotakin lavalla tapahtuvaa hahmojen välistä kanssakäymistä seuratessa jostakin vain ilmestyi asioita, esimerkiksi talon julkisivu ja muuta pientä.
Välillä näytelmä myös jalkautui orkesterimontun tälle puolelle ja me eturiviläiset olimme ajoittain hyvin tietoisia jalkojemme sijainnista; tiukasti penkkimme alla.

Kuten olette varmaan huomanneet, arvosteluni ovat lähinä suitsutusta ja se johtuu ihan oikeasti vain siitä, että mulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Sanon tämän taas kerran: menkää sinne teatteriin ja pitäkää se elossa. Minusta meillä on aivan upea teatteri jonne menee todella mielellään. Tämä näytelmä taitaa olla kevään osalta aika loppuunmyyty, kuulemma pari päivää sitten oli vielä 9.5. näytökseen tilaa. Syksyllä jatkunee? Viime vuonna taisin blogini kautta käydä katsomassa kaikki muut paitsi lastennäytelmän ja Saiturin, johon sain lipun synttärilahjaksi.

Onnellinen pieni ihminen teatterin jälkeen

torstai 21. joulukuuta 2017

Matka kandiksi: askel 5

Se on... valmis. Tai no, lukemista ja kirjoitusvirheiden korjausta vailla, mutta se on tekstinä valmis. V-A-L-M-I-S! 7622 sanaa, 45 152 merkkiä. Voisin varmaan hioa tätä maailman fiktiiviseen tappiin asti, mutta nyt alan olla tyytyväinen. Liika asia vaikeutta ennestäänkin monimutkaisen asian hahmottamista enstisestään, joten en lisänne enää mitään. Aktiivinen tiedonhaun ja kirjoittamisen vaihe kesti yhteensä hieman päälle 4 kuukautta, mutta ideaahan olen kehitellyt ja lukenut materiaalejani aika tasan vuoden. Joulukuussa 2016 tämä idea kehittyi ja siitä asti sitä kohti on menty.

perjantai 15. joulukuuta 2017

Matka kandiksi: askel 4

Taas yksi viiva ylitetty. Sanamäärä, joka täytyy kirjoittaa minimisanamäärän saavuttamiseksi on 317 sanan päässä kolminumeroisesta. Kyllä tämä oikeasti ehkä valmistuu! On tämä ollut työmaa ja vielä on sarkaa jäljellä.

Vaan on tämä ollut haastavuutensa lisäksi myös erittäin palkitseva prosessi. Olen saanut tutkia lempikirjailijani teoksia ja ymmärrän niitä nyt paljon syvällisemmin kuin ennen ja löydän niistä ihan uusia puolia ja toisaalta on ollut ihanaa huomata, että saan kasaan yli 6000 sanaa tekstiä melko kivuttomasti. Ainakin ilman henkistä kipua, fyysistä kyllä on riittänyt.

Nyt alkaa tulla se piste että meinaa tökätä ja selaan kirjoja ja muistiinpanojani, siinä toivossa, että löytäisin jonkun näkökulman, johon en ole vielä tarttunut. Kokonaissanamäärä tällä hetkellä on 6184/7500-8000 sanaa. Lupaan ja vannon, rakkaat lukijat, että sunnuntai-iltana minulla on tiedosto, jossa on vähintään 7500 sanaa.

Samalla olen myös valmistellut joulua. Leivoin tänään noin kilon verran vaaleita pipareita ja viime viikolla leivottiin tummia pipareita porukalla. Maanantaina lähden vanhemmilleni ja viimeistelen tämän kandihirviön siellä, sekä leivon mahdollisesti vielä pullaa jouluksi. Lahjojakin pitäisi vilä pari paketoida. Olen tehnyt veljentytölleni käsin joululahjaa, mutta koska käteni otti ja meni rikki on äitini tehnyt sen loppuun ja minä saan vain paketoida. Saatte kuvan siitä, kunhan se on annettu. lapsi itse ei nettiä käytä, mutta joululahjoja ei kuulu näyttää etukäteen. Myös kummipojan ja hänen isosiskonsa lahjat odottavat vielä paketointia ja antamista. Saanen ne ujutettua salassa lasten äidille Phoenixille, kunhan pääsemme maailmanparannus- ja angstisubeille ensi viikolla.

The joulukalenteria mukaillen It's hard to be an enkunopiskelija.

Palataan asiaan vielä ennen joulua!

maanantai 27. marraskuuta 2017

Matka kandiksi: askel 3

Olen saavuttanut puolivälin! 4000 sanaa on rikkoutunut. Noin kuukausihan tässä on vielä aikaa naputella. Yhdeksällä sormella... Ongelmia on viime aikoina aiheuttanut kipeytynyt peukalo, enkä ole pariin viikkoon edennyt oikeastaan lainkaan. Tänään ajattelin koettaa vielä tykittää 500-1000 sanaa. Mutta jännä nähdä tuleeko tässä eteen vielä leikkaus. Toivottavasti ei. Tammikuussa on seuraava aika lääkäriin.

Toivon kyllä kovasti, että kyseessä olisi vain joku rasituksesta aiheutunut tulehdus nivelessä eikä esim. nivelrikko, mutta pahoin pelkään, että se pitää jäykistää. Olen nyt tulehduskipulääkekuurilla ja katsotaan auttaako se. Lääkäri ehdotti lastaa, mutta side tuntui tekevän enemmän hallaa kuin hyötyä, koska se nivel ei saanut olla siinä asennossa kuin halusi, vaan side tuki sitä tiettyyn asentoon. Otin pois ja heti helpotti. Onhan se tiedetty aina, että leikkaus on edessä joskus. Kysymys on aina ollut milloin se täytyy leikata, ei, jos se täytyy leikata. Kahdesti se on lapsena leikattu, mutta viimeinen korjaus jätettiin siihen, kunnes lakkaan kasvamasta ja/tai se aiheuttaa ongelmia. No nyt sen aika on sitten ilmeisesti tullut ensi vuoden kuluessa.