maanantai 18. syyskuuta 2017

Matka kandiksi, askel 1

Kandi... tuo sana on vainonnut kahta opiskeluvuottani niissä "sitten joskus" puheissa. Se on ollut kaukainen asia, joka on häämöttänyt niin kaukana tulevaisuudessa, että sitä ei ole kannattanut juuri edes ajatella, mutta sitä kohti ollaan silti pyritty kurssi kerrallaan. Nyt se on muuttunut kaukaisesta pienestä mäestä joka ylitetään sitten joskus, suureksi vuoreksi joka pitäisi valloittaa jotakin kautta ja sen sisällä on vähintään Smaugin kokoinen lohikäärme: valmistuminen.

Viisitoista viikkoa aikaa saada kasaan 20-25 sivuinen lärpäke, joka tällä hetkellä vaikuttaa huomattavasti suuremmalta urakalta, kuin se varmaan oikeasti on. Olen tällä hetkellä suhteellisen jumissa asian kanssa, en tiedä mistä aloittaa ja mitä kuuluisi tehdä. Olenko tarpeeksi hyvä kirjoittamaan aiheestani ja osaanko kirjoittaa tarpeeksi akateemisesti, ovat kaksi kysymystä päällimmäisenä mielessä. Toisaalta tiedän aiheestani J.R.R. Tolkienista juuri niin paljon, kuin ihminen joka on lukenut Hobitin ensimmäisen kerran ala-asteella voi tietää ja Kalevalaa minulle on luettu lapsena iltasaduksi, mutta niiden kahden yhdistäminen ja oikean akateemisen tekstin aikaan saaminen tässä mittakaavassa on täysin uusi juttu.

Eli siis, hieman jännittää mikä tästä tulee ja stressitaso on pilvissä kaiken epätietoisuuden vuoksi, mutta tästä se lähtee. Blogi tulee luultavasti seuraavat kuukaudet käsittelemään lähinnä tätä aihetta, sillä muun koulun vuoksi aikaa liikenee varmaan hyvin vähän mihinkään muuhun.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vierailustasi blogissani. Onnenpotku opiskeluun :D

    VastaaPoista
  2. Minäkin tulin tervehtimään ja lukemaan tekstejäsi.
    Kiitos vierailustasi.
    Hyvä siitä tulee ja se pieni jännitys vain kannustaa yrittämään enemmän ;-)

    Jaksamista ja työniloa, tulen toistekin lukemaan kuulumisia.

    VastaaPoista