maanantai 9. huhtikuuta 2018

My Fair Lady

Hyvää iltaa rakkaat lukijani. Olen taas ollut hiljaa liian kauan. Opinnot pitävät huolen, että vapaa-ajan ongelmia ei ole. Vapaa-aikaa, kun ei juurikaan ole. Mutta, olen taas ehtinyt teatteriin asti! Joten pitemmittä puheitta palatkaamme ajassa viime viikon perjantaihin. Virallinen blogiyhteistyöni päättyi vuodenvaihteessa henkilön, johon olin ollut yhteydessä vaihduttua, mutta se ei silti estä minua kirjoittamasta tätä tekstiä.

Tarvottuani loskassa, ostettuani uudet kengät ja nakattuani entiset Rotuaarin roskikseen suuntasin taas kerran Jumprun ohi tuttua reittiä kohti Torinrantaa ja teatteria, jonka löysin uhkaavasti lähemmäs siirtyneen meren rannalta. Kahlattuani nilkkojani myöten rapakossa hienoisessa, joskin kylmässä lumisateessa ja kiittäen onneani, että ostin kumpparit teatterin lämmin aula oli kovin kutsuva.

En ollut näytelmän kanssa ennestään tuttu, tiesin että siinä on hahmo Eliza Doolittle ja että se sijoittuu Englantiin, mutta en tiennyt sen tarkemmin mistä on kyse. Intromusiikin lähtiessä soimaan yllätyin iloisesti sillä musiikkina oli kovin tuttu I could have danced all night. Tässä näytelmässä on siitä jännä rakenne, että pääosia näyttele eri iltoina eri henkilöt. Kyseisenä iltana lavalla Professori Higgingsinä ja Elizana olivat Janne Raudaskoski ja Yasmine Yamayako. Elizan isänä Alfred P. Doolittlena viihdytti oululaisen teatterin veteraani Hannu Pelkonen ja eversti Pickeringin roolissa Mikko Leskelä.

Tästä näytelmästä tuli hyvälle tuulelle. Näin kielenopettajaopiskelijan näkökulmasta Elizan äänteiden opettelu oli erittäin viihdyttävää. Se oli niin irti tavoista, joilla englantia oikeasti opetetaan. Eturivissä hihitti lisäkseni kahdeksan puolivalmista  kieltenopettajaa. Minun korvaani hieman särähti välillä se, että Eliza kuulosti olevan Tampereelta, mutta kun kääntää murteita Suomeen ne pitää ottaa sieltä mistä niitä löytyy ja mennä stereotypioiden pohjalta. Musikaalit ovat aina upeita ja tämäkään ei pettänyt. Vauhtia riitti ja välillä ei tiennyt mihin suuntaan pitäisi katsoa, kun joka puolella lavaa tapahtui jotakin. En ymmärrä tanssista mitään, mutta koreografioissa oli sen verran vauhtia, että tiedän sen, että tämän kokoon saaminen on varmasti vaatinut enemmän, kuin paljon harjoittelua. Näin neulojana kiinnitin myös huomiota yhden tanssijan aivan ihanaan hartiahuiviin ja ehkä saatoin välillä käyttää liikaa aikaa siihen, että koetin opetella ulkoa sen kuviota (jonka olen jo unohtanut).

Musiikki tässä musikaalissa oli taas erittäin hyvin käännettyä. Ihan jo käännöksen näkökulmasta on ihan uskomaton suoritus saada käännetyä lauluja siten, että ne paitsi ovat hyviä käännöksiä sanoituksen puolesta, ne myös istuvat musiikkiin kuten alkuperäisessä versiossa. Laulujen kääntäminen joko osuu nappiin tai menee ohi, nyt osui. Nostan fiktiivistä hattuani.

Käsiohjelma oli nätti, siinä on tarrakiinnitys ja se tuntuu niin kivalta, että siliteltiin sitä porukalla. Kuva otettu baarissa ja pimeässä.

Aiemmin mainitsin jo yhden tanssijan huivin, mutta puvustuksessa oli paljon muutakin hienoa. Ompelijakoulun käyneenä minusta on aina kiehtovaa seurata näytelmien pukuja ja ne olivat taas hienoja ja sopivat aikakauteen. Varsinki Ascot kohtauksessa nähtiin yksi aivan upea musta luomus muistaakseni Lady Higgingsin päällä ja jollakin taustalla olleella hahmolla oli myös todella ihana kimaltava puku. Harakka minussa ihaili sitä kimmellystä. En ennen teatteriin menoa tiennyt kuka puvut on suunnitellut, mutta käsiohjelmaa selatessani en yllättynyt, kun sieltä löytyi tuttu nimi Pasi Räbinä.

Myös lava oli taas hyvässä käytössä. Lavasteet vaihtuivat todella saumattomasti ja välillä kesti hetki tajuta mistä tuo tuli, kun jotakin lavalla tapahtuvaa hahmojen välistä kanssakäymistä seuratessa jostakin vain ilmestyi asioita, esimerkiksi talon julkisivu ja muuta pientä.
Välillä näytelmä myös jalkautui orkesterimontun tälle puolelle ja me eturiviläiset olimme ajoittain hyvin tietoisia jalkojemme sijainnista; tiukasti penkkimme alla.

Kuten olette varmaan huomanneet, arvosteluni ovat lähinä suitsutusta ja se johtuu ihan oikeasti vain siitä, että mulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Sanon tämän taas kerran: menkää sinne teatteriin ja pitäkää se elossa. Minusta meillä on aivan upea teatteri jonne menee todella mielellään. Tämä näytelmä taitaa olla kevään osalta aika loppuunmyyty, kuulemma pari päivää sitten oli vielä 9.5. näytökseen tilaa. Syksyllä jatkunee? Viime vuonna taisin blogini kautta käydä katsomassa kaikki muut paitsi lastennäytelmän ja Saiturin, johon sain lipun synttärilahjaksi.

Onnellinen pieni ihminen teatterin jälkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti