sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Näköala sillalta

Eilen suuntasin kulkuni kohti teatteria, jälleen myrskyssä. Voisin aina aloittaa nämä tekstit sanoilla oli synkkä ja myrskyinen ilta. Maurin riehuessa meren rannassa teatterin ovet näyttivät jälleen oikein houkuttelevilta.



Näköala sillalta on Arthur Millerin käsikirjoittama kaksinäytöksinen tragedia, joka 62 vuotta kantaesityksensä jälkeen löysi tiensä Ouluun Pasi Lampelan ohjaamana. Pääosia näyttelivät Kari-Pekka Toivonen (Eddie Carbone), Merja Larivaara (Beatrice Carbone) ja Aksa Korttila (Catherine). Sama kolmikko näytteli pääosia myös näytelmässä Valheet ja viettelijät, eli ennakko-odotukseni tämän kaartin suhteen olivat korkealla. Arthur Millerin tuotanto on minulle tuttu, mutta tätä kyseistä näytelmää en ole koskaan lukenut, eli sen puolesta lähdin ilman mitään oletuksia siitä mitä ilta pitää sisällään.

Näytelmä pohjautuu tarinaan, jonka Miller oli kuullut miehestä, joka ilmiantoi laittomia maahanmuuttajia epätoivoisen rakkautensa vuoksi. Tarina sijoittuu Brooklynin satama-alueelle italian-amerikkalaiseen työläiskortteliin ja kuvaa köyhähkön työläisperheen elämää. Eddie on ahtaaja, joka raataa aamusta iltaan elättääkseen perheensä ja antaakseen kasvattityttärelleen Katielle mahdollisuuden koulutukseen ja parempaan elämään. 

Ensimmäinen näytös on tasaisesti etenevä kertomus Beatricen serkkujen Marcon (Janne Raudaskoski) ja Rodolphon (Atte Antikainen) paosta Amerikkaan, kahden nuoren kielletystä rakkaudesta, epävarmuudesta tulevaisuuden suhteen ja mustasukkaisuudesta. Eddie ei halua päästää irti kasvatistaan ja toisessa näytöksessä tapahtumat kiihtyvät mustasukkaiseen kolmiodraamaan ja koston kierteeseen jossa mikään teko ei ole liian epätoivoinen. Kertomusta kuljettaa eteenpäin asianajaja Alfieri (Mikko Leskelä), joka toimii narraattorina ja rikkoo neljännen seinän kertoen tarinaa suoraan yleisölle.


Tarina myös selkeästi ottaa kantaa Amerikassa 1950-luvulla vallinneeseen kulttuuriin naisten alisteisesta asemasta ja laittoman siirtolaisuuden tuomasta varjosta perheiden elämään. Moni laillisesti maahan tullut siirtolainen ja heidän jälkeläisensä halusivat auttaa kotimaahan jääneitä ja tarjosivat turvapaikkaa kiinni jäämisen uhallakin. Katie kamppailee lapsuuden ja aikuisuuden välillä muttei uskalla uhmata miestä, joka kasvatti hänet ja potee huonoa omatuntoa siitä, että tekee oman päänsä mukaan. Beatrice taas on miehensä ja uhmakkaan ottotyttärensä välillä ja koettaa toimia järjen äänenä heidän tahtojensa taistossa. 

Näytelmän lavastus oli taas oikein toimiva. Tällä kertaa paljon yksinkertaisempi kuin missään muussa suurella näytämöllä näkemässäni. Se kuvasti kuitenkin hyvin työläisperheen köyhää kotia ja sataman nuhjuista ympäristöä ja enempää ei tämä näytelmä olisi vaatinutkaan. Puvustuksen osalta näytelmä oli myös onnistunut. Vaatteet olivat 50-luvun muodin mukaisia ja jälleen kerran jopa pieniin yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota. Erityisesti huomioni kiinnittyi Eddien elämää nähneeseen baseball-takkiin, jonka rinnassa komeili Brooklyn Dodgersin, nykyinen LA Dodgers, baseballjoukkueen logo. Hauska pieni historiallinen yksityiskohta joka toi näytelmään vielä hieman enemmän autenttisuutta.

Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara (c) Jussi Tuokkola

Kokonaisuutena näytelmä siis toimii. Jos haluaa katsoa kovin menevän näytelmän tämä ei ole paras vaihtoehto ja suositan My Fair Ladya, mutta klassikkonäytelmien, draamojen sekä tragedioiden ystäville tämä hieman synkkäsävyinen näytelmä sopii erinomaisesti. Lippuja on saatavilla Ticketmasterin kautta ja hinnat ovat 35/32/17,50€. Sanon sen jälleen kerran, tasoon nähden meillä on halpaa käydä teatterissa eli hyödyntäkää tätä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti