tiistai 19. helmikuuta 2013

Esittelemättömiä töitä, penkkarit ja helmikuun sukat

Kiitos sympatiasta abiristeilyn takia. Vastauksena erääseen kysymykseen: Ei onneksi lähtenyt mukaan mitään ylimääräisiä ötököitä laivalta. Käännettiin kaikki mun laukut ja vaatteet ulkona ylösalaisin ja puisteltiin.

Aloitetaan helmikuun sukilla.

Polvimittaiset raitasukat. Omia jalkojaan on muuten vaikea kuvata... Tykkään kyllä noista tosi paljon.

Sitten niitä esittelemättömiä töitä. Osa näistä on ehkä ollut, mutten vaan muista. 

Tällainen siitä vironvilla revontulihuivista tuli lopulta. 


Tykkään itse kovasti. Toiseen on jo langat ostettuna.

Nämä sukat meni tammikuussa Annelille. En muista olenko jo esitellyt, mutta laitetaan uudestaan jo oon jo aiemmin laittanut näistä kuvan. Toivottavasti ovat lämmittäneet talvipakkasilla. Lankana siis novta Seitsemän veljestä sateenkaari ja musta

Tässä eilen valmistunut minimekko college kankaasta. Näin netissä kuvans vastaavasta ja tein ihan oman pääni mukaan kaavat ja sävelsin ohjeet. Puolet ajasta en tiennyt mitä olin tekemässä, mutta kyllä siitä lopulta irtohihainen mekko syntyi. 


Tekotukkakin päässä. Arvatkaa kahdesti onko muuten vaikea piilottaa tuonne alle kaikki tämä. Äsken otettu kuva tässä


Mulla oli muuten apuri tuota mekkoa kaavoittaessa. Kattokaa vaikka.






Sitten mennään penkkareihin. 

Kouluun lähdössä

Noita koulussa


Annettiin opettajille lahjaksi mukit. Sullottiin mun pieneen lokeroon 24 kuppia. Taitolaji! Vähän vaan meinasi sortua.

Tältä meidän koulu näytti kyseisenä päivänä

Tuolla on sellainen pieni nurkkaus jossa on sohvia ja pöytä



Sori opet, ette pääse historian luokkaan :D


Naulakot uuteen uskoon





Poikien vessan ovi

Vähän uudelleen asetellut pöydät

Tyttöjen vessan ovi

Tilaisuuden juonsi kukas muukaan kuin Klonkku! Sormusten gherraasta tuttu olio siis.
Opettajien joukkue #1
Opettajien joukkue #2 ja toinen juontajamme Marilyn Monroe :D


Näillä rekoilla me lähdettiin ajelulle



Nyt mää lähden laittaan ruokaa ja parantelemaan migreeniäni.

5 kommenttia:

  1. Kivan näköiset penkkarit teillä ollu!!!

    VastaaPoista
  2. Hauskoja penkkari kuvia. Ja toi tekemäsi huivi on sitten upee.

    VastaaPoista
  3. Iso työ oli penkkarivaatteissasi mutta lopputulos oli tosi hyvä.
    Koirulilla on ainakin ollut hauskaa kaavoitusvaiheessa.

    VastaaPoista
  4. Mukavalta näytti!
    Hienon puvun sait aikaiseksi =)

    VastaaPoista
  5. Upea huivi ja kivat nuo sinunkin sukkasi.
    Et ollut minun sukkiani aikaisemmin esitellyt, ne on edelleen ihanat ♥
    Kiva asu sulla oli päälläsi :)

    VastaaPoista