perjantai 29. marraskuuta 2013

Mulla on nyt joulu

Päämaja julistaa joulun virallisesti alkaneeksi! Lattiat on imuroitu ja luututtu, tavarat ovat löytäneet omille paikoilleen ja koristeet pääsivät ulos kaapista. Normaalisti otan joulukoristeet esille 1.12. ja tämän teenkin, mutta kotona. Olen Oulussa kyseisen päivän. Normaali olosuhteissa olisin siellä jo nyt, mutta meillä on kivasti huomenna koulua 9:00-14:00 (avoimet ovet Artemassa, kalajokiset ja muutkin, tervetuloa vaan tutustumaan! Minut löytää vaatetusosastolta) joten lähden kotikylille vasta huomenna. Maanantai onkin sitten vapaa, eli teemme tehtävät kotona! :)

Sunnuntaina avaan myös viime vuodelta tutun joulukalenterin. Luvassa siis joulun odotusta ja arvonta jonka ajankohtaa en ole vielä aivan päättänyt.
Pitemmittä puheitta: Haltiapolun päämajan jouluinen look. Kuusi saa vielä valot, vanhat oli hajonneet ilmeisesti muuton aikana. :(

tiistai 26. marraskuuta 2013

Elvenpathin kotilook

Löysin kaapista ihanaakin ihanammat polvimittaiset joogahousuni! Ostin ne kesällä festareilla rymyämiseen ja olivat aivan parhaat siihen hommaan, ainoa miinus on taskuttomuus. Luulin jättäneeni nämä Ouluun. Tässä siis virallinen kotilook à la Elvenpath

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

So this is Christmas?

Täällä alkaa olla jo joulu. Lahjat on ostettu,  Kalajoen kämpässä on tähti ikkunassa ja neuleet etenee! Riisipuuroakin on syöty jo kerran.
Muistatteko vielä sen oranssin langan jonka värjäsin kesällä? Siitä syntyi tänään pipo.

Äiti virkkasi nuo kukat. Sisään laitoin lämmikkeeksi fleece vuoren.
 
 Laiteltiin myös perjantaina hieman valoja pihalle. Koiran häkissä oli sopiva verkko johon kiinnittää valot.
 


Oulussakin on avattu joulu, kävin paikalla katselemassa ja tässä hieman kuvia joulunavauksesta.
Stockmannin satuikkuna





 
Tiernapojat
Jouluvalot Rotuaarille sytytettiin

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mä mihinkään keikalle päässy

Norwegian kusi kaiken ja jämähdin Ouluun. Vituttaako? Kyllä, ankarasti. 

Oon sitten keikalla olleen kaverini kautta kuunnellut. Soitellut mulle pitkin iltaa ja laittanut tekstiviesti tilannekatsauksia. Isosiskolle skannattiin mun lippu ja meni sitten sijastani. Osti mulle just sieltä pari paitaa lohdutukseksi. Tekis mieli itkeä. Tää on helvetti niiden jäähyväiskiertueen AINOA Suomen keikka!!!! Norwegianin on nyt paras hyvittää tästä jotakin. Ei ehditty edes hankkia lippuja toiselle lennolle, joka lähti hieman ennen sen meidän lennon oletettua lähtöaikaa.

Ei, ne tollot ilmoitti silloin kun koneen piti lähteä,  että "Lol se teidän Helsinkiin menevä kone on Helsingissä rengas puhki". Koetettiin saada lippuja vielä toisille lennoille, mutta kaikki täynnä. Herää vain kysymys: MIKSI ne ei kertoneet aiemmin. Siis ne aivan varmasti tiesi jo aiemmin että se kone on edelleen Helsingissä. Just aiemmin lähti Finnairin kone Helsinkiin puoleksi tyhjänä! Oltais menty sillä jos joku ois kertonut että oikea kone on hajalla. 

Kentällä istui lauma hyvin kiukkuisia rokkareita ja suuri osa, myös minä, lähti tosi pettyneenä kotiin. Ei mulla muuta. Lähden nukkumaan kun ärsyttää niin ettei ajatus kulje. Odotin keikkaa toukokuusta saakka ja nyt yksi vitun lentoyhtiö pilasi kaiken.

Elvenpathin ohjeet keikoille

Ajankohtainen asia, kohta taas suuntaan yhdelle. Mietin taas pääni puhki mitä mä tarvin siellä ja päätin koota listan myös muille asian kanssa painiville.

 Pukeutumisen kanssa helpoimmalla pääsee, kun laittaa ylleen kyseisen bändin paidan. Samalla myös sopii joukkoon, suurin osa tulee keikoille bändipaidoissa. Mitään kovin hienoa vaatetta ei kannata päälleen laittaa sillä ne voivat helposti väkijoukossa likaantua, revetä yms. Käytännölliset vaatteet ovat parhaat. Kengiksikään en suosittele korkkareita. Olen kolmen vuoden aikana nähnyt livenä parikymmentä eri esiintyjää, tennarit rokkaa! Itse hiihtelen tämän illan Black Sabbathin Rules of Hell paidassa, pillifarkuissa ja matalapohjaisissa talvisaappaissa.

Asusteissa vain taivas on rajana. Kuitenkin mielessä kannattaa pitää tietyt rajoitteet, mitään mahdollisesti haittaa aiheuttavia ei kannata laittaa ja esim. paksut avainketjut ovat useimmissa paikoissa kiellettyjä. Järjestysmiehillä on oikeus, ja he käyttävät sitä, takavarikoida kaikki kielletty/vaarallinen. Myös oman turvallisuuden takia esim. isoja korvakoruja ei kannata laittaa, ellet sitten istu nätisti penkillä katsomossa. Permannolla ollaan aika tiiviisti ja kaikki roikkuva voi tarttua kiinni ja sitten käy kipiää. Omat asusteeni täll eillalle, 4 sormusta, silmä kaulakoru,Steve Conten plektra kaulaan, niittiranneke ja hiuksiin höyhenketju. Kuvassa myös äärimmäisen tärkeät KORVATULPAT! En voi painottaa riittävästi niiden käyttöä. Jos tekee mieli valittaa, että ääni puuroutuu, osta paremmat tulpat. Mun Elvexin tulpilla kuuluu kaikki kirkkaasti, muttei särje korvia.

Lompakko. Ostat kuitenkin jotain, älä jätä kotiin.
Meikit. Ei pakollisia, mutta onhan se aina kiva näyttää hyvältä.
Hyvä laukku. Usein riittää aika pienikin laukku. Riittää kun mahtuu tulpat, lompakko, kamera ja kännykkä. Itse teen monesti niin, että otan isompaan laukkuun jonotukseen vaadittavat lämpimät vaatteet, vettä yms. ja jätän sen narikkaan ja otan mukaan vain pienen laukun jossa on nuo yllämainitut välttämättömyydet. Nyt otan repun, koska menen lentokentältä suoraan keikkapaikalle.
Kynsilakka haluttaessa. Itse sain ystäviltäni synttärilahjaksi "keikkapaketin" jossa oli pieni niittilaukku, tuo sininen kynsilakka ja kynsitarroja. Otin käyttöön. Black Sabbathiin sopii ristit ja pääkallot.
Muistakaa myös kamera. Järkkärit on melkein aina kiellettyjä, mutta taskukameroita saa käyttää.

Kaikkein tärkeimmäksi listaisin kuitenkin hyvän mielen ja muiden huomioon ottamisen, niin kaikilla on kivaa.

Siinä on Elvenpathin keikoilla tarvittavien asioiden lista. Tiivistettynä tärkeimmät: käytännölliset vaatteet (bändipaidat on hyviä!), lompakko, korvatulpat. 

Kiitos ja kumarrus, lähden omilla ohjeillani kuuntelemaan Black Sabbathia Helsinkiin.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Pääsykoekirjat

Pääsykoekirjat Oulun yliopistoon kevääle 2014 on julkaistu! Ovat yhtä romaania lukuun ottamatta täysin samat kuin viime vuonna. Viime toukokuussa ei mennyt niinkuin Strömsössä ja päädyin Kalajoelle , mutta tänä vuonna uusi yritys. Jos tästä paikasta joku hyvä puoli pitäisi keksiä on se koventunut motivaatio lukea nuo kirjat niin hyvin, että pääsen äkkiä pois täältä. Ei tää amis muutenkaan oikeen oo mun juttu, onhan täällä joo vapaampaa kuin lukiossa ja alasta tykkään, mutta kun minä tahon YLIOPISTOON! Joku päivä käyn vakoilemassa vanhalla lukiollani, miltä siellä näyttää remontin jälkeen. Kunhan joku vaan ensin kertois, onko se jo toiminnassa.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Terveisiä palmun alta

Nyt ei oo yhtään kylmä. Istuttu viikko palmun alla Sidessä, Turkin Antalyassa, tänään takasin Suomeen. Basaareista on tarttunut mukaan pari paitaa, teetä, mausteita, monta korua ja tutuille tuliaisiksi suojelusamuleteilla (sininen silmä) varustettuja avaimenperiä. Eilen myös vanhenin vuoden. Ei yhtään hullumpi paikka täyttää 19. Isä päätti, että saan yhdistettynä synttäri ja joululahjana uuden puhelimen.

Mun nykyinen iPhone 3GS kelpaa enää lähinnä paperipainoksi, sillä ei aina voi esim. soittaa tai lähettää viestiä, tai edes käynnistää sitä. Kätevää eikö? Viime  talvena pari kertaa jouduin liian vähissä vaatteissa käveleen pari kilometriä kotiin, koska en sopimuksen mukaan voinutkaan soittaa äitiä hakemaan, sillä puhelin ei a) mennyt päälle ja b) jos meni, ei soittanut. Sammuu silloin, kun akkua pitäisi olla joku 70% jäljellä. Minkähän älyluurin sitä hankkisi... Ideoita?