keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Elvenpathin ohjeet keikoille

Ajankohtainen asia, kohta taas suuntaan yhdelle. Mietin taas pääni puhki mitä mä tarvin siellä ja päätin koota listan myös muille asian kanssa painiville.

 Pukeutumisen kanssa helpoimmalla pääsee, kun laittaa ylleen kyseisen bändin paidan. Samalla myös sopii joukkoon, suurin osa tulee keikoille bändipaidoissa. Mitään kovin hienoa vaatetta ei kannata päälleen laittaa sillä ne voivat helposti väkijoukossa likaantua, revetä yms. Käytännölliset vaatteet ovat parhaat. Kengiksikään en suosittele korkkareita. Olen kolmen vuoden aikana nähnyt livenä parikymmentä eri esiintyjää, tennarit rokkaa! Itse hiihtelen tämän illan Black Sabbathin Rules of Hell paidassa, pillifarkuissa ja matalapohjaisissa talvisaappaissa.

Asusteissa vain taivas on rajana. Kuitenkin mielessä kannattaa pitää tietyt rajoitteet, mitään mahdollisesti haittaa aiheuttavia ei kannata laittaa ja esim. paksut avainketjut ovat useimmissa paikoissa kiellettyjä. Järjestysmiehillä on oikeus, ja he käyttävät sitä, takavarikoida kaikki kielletty/vaarallinen. Myös oman turvallisuuden takia esim. isoja korvakoruja ei kannata laittaa, ellet sitten istu nätisti penkillä katsomossa. Permannolla ollaan aika tiiviisti ja kaikki roikkuva voi tarttua kiinni ja sitten käy kipiää. Omat asusteeni täll eillalle, 4 sormusta, silmä kaulakoru,Steve Conten plektra kaulaan, niittiranneke ja hiuksiin höyhenketju. Kuvassa myös äärimmäisen tärkeät KORVATULPAT! En voi painottaa riittävästi niiden käyttöä. Jos tekee mieli valittaa, että ääni puuroutuu, osta paremmat tulpat. Mun Elvexin tulpilla kuuluu kaikki kirkkaasti, muttei särje korvia.

Lompakko. Ostat kuitenkin jotain, älä jätä kotiin.
Meikit. Ei pakollisia, mutta onhan se aina kiva näyttää hyvältä.
Hyvä laukku. Usein riittää aika pienikin laukku. Riittää kun mahtuu tulpat, lompakko, kamera ja kännykkä. Itse teen monesti niin, että otan isompaan laukkuun jonotukseen vaadittavat lämpimät vaatteet, vettä yms. ja jätän sen narikkaan ja otan mukaan vain pienen laukun jossa on nuo yllämainitut välttämättömyydet. Nyt otan repun, koska menen lentokentältä suoraan keikkapaikalle.
Kynsilakka haluttaessa. Itse sain ystäviltäni synttärilahjaksi "keikkapaketin" jossa oli pieni niittilaukku, tuo sininen kynsilakka ja kynsitarroja. Otin käyttöön. Black Sabbathiin sopii ristit ja pääkallot.
Muistakaa myös kamera. Järkkärit on melkein aina kiellettyjä, mutta taskukameroita saa käyttää.

Kaikkein tärkeimmäksi listaisin kuitenkin hyvän mielen ja muiden huomioon ottamisen, niin kaikilla on kivaa.

Siinä on Elvenpathin keikoilla tarvittavien asioiden lista. Tiivistettynä tärkeimmät: käytännölliset vaatteet (bändipaidat on hyviä!), lompakko, korvatulpat. 

Kiitos ja kumarrus, lähden omilla ohjeillani kuuntelemaan Black Sabbathia Helsinkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti