maanantai 23. marraskuuta 2020

Ensi-ilta: Kaboom ja kuvittelun voima

Vuoden yleisestä olotilasta huolimatta Oulun teatteri on yhä vahvasti jaloillaan. Sain taas vierailla vuoden viimeisessä ensi-illassa. 

Vuorossa oli Alma Lehmuskallion ohjaama koko perheen näytelmä Kaboom ja kuvittelun voima. Absurdein ja visuaalisesti näyttävin näytelmä hetkeen. Näytelmän kantava teema on isoksi kasvaminen ja lapsuuden ja teini-iän häilyvä raja. Mikael (Timo Pesonen) on sulkenut lelumaailman ovet ja isoille ihmisille typilliseen tapaan liimautunut ruudun ääreen. Sattuman kautta hän kuitenkin raottaa lelumaailman portteja uudestaan ja päätyy eriskummalliseen maailmaan täynnä toinen toistaan mielikuvituksellisempia hahmoja; lapsen keksimiä persoonia jotka hän on jo oittain unohtanut.  Taikuri-seikkailija Kaboomin (Merja Pietilä) tehtävä on saada Mikael muistamaan heidän yhteiset leikkinsä ja herättämään Mikaelin mielikuvitus takaisin henkiin sillä vain se voi auttaa Kaboomia.

Näytelmä tuo lavalle kavalkadin leluja vanhasta, kaiken nähneestä ja kokeneesta Oraakkeli-pupusta (Anneli Niskanen)  ponien harjoista huolta kantavaan action-figuuri-parturikampaaja Mänmäniin (Antti Launonen) ja keppeihin jotka mielikuvitus muuttaa vaikka valomiekoiksi. Hahmot näytelmässä ovat hellyttäviä ja moniulotteisia. Ne vetoavat sekä lapsiin että aikuisiin. Ne ovat värikkäitä, persoonallisia ja osa hieman rikki, mutta se ei haittaa niiden menoa. 

Kuvassa Anneli Niskanen, Maija Andersson, Annina Rokka, Antti Launonen, kuva Maiju Pohjanheimo


Näytelmässä ehkä hienointa on sen visuaalisuus. Hahmojen asut ovat todella näyttäviä ja lavalta voi bongailla monen eri ikäisen katsojan lapsuudesta tuttuja leluja symbaaleja soittavasta apinasta modernimpiin nukkeihin. Ilme on jossain määrin jopa steampunk henkinen sekoitus hieman rähjäistä menneisyyttä ja utopistista nykyisyyttä. Puvustuksen on suunnitellut Pasi Räbinä, jonka käsialan puvuista voi tunnistaa. Näytelmän tunnelma on jotakin, jota on hankala kuvata. Lelujen esiinmarssi on lavastuksen ja musiikin kanssa kuin sukellus johonkin unohdettuun ja unenkaltaiseen tilaan. Sama lähes mystinen tunnelma vallitsee Mikaelin kulkiessa syvemmälle lelumaailman uumeniin. Näytelmä myös käyttää hyväkseen kolmen sirkusartistin (Katariina Alalääkkölä, Jared van Earle, Pihla Ojala) kykyjä ja se nostaa näytelmän aivan uudelle tasolle. Heidän akrobatiansa näyttää vaivattomalta ja sujahtaa näytelmään saumattomasti.



                        Kuvassa Pihla Ojala, kuva Maiju Pohjanheimo

Kaiken kaikkiaan näytelmä hurmaavassa absurdiudessaan toimii. Ilahduttavaa oli, että kaikenikäinen yleisö saa siitä irti asioita. Kuten moni hyvin toteutettu viihdeproduktio lapset ja aikuiset voivat nauraa yhtä aikaa, mutta hieman eri asioille. Osin se vaikuttaa ottavan jopa kantaa yhteiskuntaan ja sen loputtomaan  rakennustyömaahan (sanan useammassa merkityksessä). Lapset näkevät sen komiikan mikä lavalla tapahtuu ja vanhempi yleisö löytää rivien välistä lisää merkityksiä. Välillä huumori on vain niin lapsellista, että aikuinenkin varovasti hihittää sille, koska kerrankin saa. Tähän kuluneeseen monella tavalla ankeaan syksyyn tämä näytelmä oli oikein mainio piristys. Ihan kuten mielikuvituksen ja leikin kuuluu ollakin.

Lippuja saa tuttuun tapaan täältä tai suoraan teatterilta. Menkää katsomaan niin pitkään kuin esityksiä saa järjestää. 


torstai 12. marraskuuta 2020

Paluu blogiin

 Hei taas.

Vieläkö mulla on lukijoita? Tauko pääsi venähtämään. Mua myös Instagramin puolella seuraavat tietävät, että olen viimeiset puoli vuotta työstänyt graduani ja tehnyt hyvin vähän mitään muuta. En oo tehnyt juurikaan käsitöitä, en oo lukenut ainoatakaan kirjaa, käynyt leffassa tai keikalla. Tai no kerran kävin keikalla. Oon vain oikeastaan istunut puoli vuotta työpisteelläni ja naputtanut menemään.

Nyt asia kuitenkin muuttuu. Mun gradu on valmis ja hyväksytty! Olen jo kaivellut puikot ja kankaat esille ja alkanut suunnitella uusia kuvioita. Valmistumisen jälkeisiä kuvioita. Aikaan, kun mulla riittää vuorokaudessa tunnit asioihin, joita haluan tehdä. Tuntuu vieläkin kovin vieraalta ajatella, että 30.11.2020 minä olen filosofian maisteri.

Tällä hetkellä mulla on tekeillä lapaset ja ohje kirjoneulesukkiin. Niistä toivottavasti lisää ensi viikolla. Myös teatterista on tulossa asiaa lähiaikoina ensi-illan merkeissä. Mulla on blogia varten myös aivan uusia ideoita, joita alan toteuttaa kunhan toivun ensin opinnoista, kroonisesta univajeesta ja stressistä.