lauantai 6. marraskuuta 2021

Ensi-ilta: Tahto

Erittäin hyvää lauantaita ja pyhäinpäivää hyvät lukijat. Taas olisi aika teatterijutuille. Perinteiseen tapaan kipitin eilen Oulun teatterille pimeän ja sateisen Oulun keskustan halki, ja teatterin valot ja lämpö olivat taas kutsuvat. Ihan alkuun vielä kerran teatterille kiitokset kutsusta.





Aina Bergrothin kirjoittama ja Kaisa-Liisa Logrénin ohjaama Tahto-näytelmä pohjautuu Pekka Holopaisen samannimiseen teokseen, joka avaa hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen  uraa ja elämää kulissien takana. Itse en ole kirjaa lukenut, joten en voi ottaa kantaa miten paljon teos on matkalla romaanista lavalle muuttunut ja painottaako se jotakin osa-aluetta enemmän kuin elämäkerta. 

Tähän alkuun haluan sanoa, että minä en seuraa hiihtoa. Saarinen, Kuitunen ja muut suomalaisen huippuhiihdon nimet ovat minulle nimiä, jotka olen kuullut, ja tiedän hiihdosta sen, että siihen tarvitaan sukset (mielellään voidellut), kaveria ei saa huitoa sauvalla ja tarkoitus on olla maalissa ensimmäisenä. Teksti tulee olemaan melko lyhyt ja ytimekäs, sillä en halua spekuloida ja maalailla liikaa silloin, kun kyseessä on oikean ihmisen elämä. 

Oulun teatteri – Tahto. Kuvassa Maija Andersson, Timo Pesonen ja Pia Andersson, kuva Kati Leinonen.


Näytelmä maalaa kuvan Aino-Kaisa Saarisesta (Maija Andersson) henkilönä, joka ei anna ilkeiden kielten tai muiden vastustuksen estää itseään ja tuo esiin sen, että hänet on laitettu elämässään aina kilpailuasetelmaan jopa siskonsa kanssa. Kilpailu ja tavoitteellisuus ovat tärkeitä ja mitään ei tehdä puolitehoilla. Tämä lapsuudesta nouseva kilpa-asetelma siskoa vastaan kantaa hänen uransa läpi ja toimii jonkinlaisena alustana, josta ponnistaa. Aina voi olla parempi, kerätä 100 marjaa enemmän ja juosta tai hiihtää sekunnin nopeammin kuin joku muu. Sitkeys on usein toistuva termi.

Kuten kirjan alaotsikko Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot antaa ymmärtää on myös näytelmässä kaksi puolta. On hiihtäjä Aikku Saarinen ja henkilö Aino-Kaisa Saarinen. Näistä ensimmäinen on ensisijaisesti urheilija, joka kulkee määrätietoisesti kohti unelmaansa muiden ja oman kehon vastustuksesta huolimatta, ja pyrkii pois toisen hiihtäjän Virpi Kuitusen (Susanna Pukkila) varjosta seisomaan yksin maailman huipulla. Toinen koettaa olla tytär, vaimo, sisko ja äiti huippu-urheilun ja kameroiden paineessa ja kokee ajoittain epävarmuutta siitä, tuleeko tästä yhtään mitään. Taustalla tukevat ja väliin epäilevät vanhemmat, sisko ja mies, jotka eivät aina ymmärrä miksi hänen täytyy hiihtää, ja eikö olisi parempi vain opiskella joku ammatti. Sisäisenä äänenä kyseenalaistamassa kaiken mielekkyyttä nähdään 80-luvun Andre Agassi (Antti Launonen). Näytelmä kuvaa ammattiurheilijan elämää realistisesti kaikkine ala- ja ylämäkineen ja miten jopa yksilölajissa ei oikeasti pärjää yksin.

Tahto pureutuu myös Saarisen ja Virpi Kuitusen väleihin ja Kuitunen onkin näytelmän yksi tärkeimpiä henkilöitä. Heidän kilpailuasetelmansa on suomalaisessa hiihdossa hyvin tunnettu asia ja heidän välisensä kulisseissa puhaltanut hyinen tuuli käydään läpi lavalla. Saarinen kuvaa Kuitusta kirjassa esikuvakseen, johtajakseen, latistajakseen, unettomien öidensä lähteeksi ja mörökseen. Hän on aina hieman edellä ja hänen voittamisensa vaikuttaa mahdottomalta ja kaksikon välit ovat hyvin myrskyisät. 

Näytelmä käy tietysti läpi myös suomalaiselle hiihdolle merkityksellisiä hetkiä ja skandaaleja. Näistä saisi varmaan enemmän irti, jos on aikoinaan kiinnittänyt niihin huomiota. Minulla ei esimerkiksi ollut aavistustakaan Suomen hiihtomaajoukkueen väleistä, tai oikeastaan käsitystä mitä Lahdessa tapahtui vuonna 2001. En seurannut hiihtoa ja Lahden kisojen aikaan olin 7-vuotias, joten muistikuvat ovat hatarat. Toki se on minunkin mieleeni jossakin mittakaavassa piirtynyt, kuten varmaan kaikkien suomalaisten, sillä siitä puhuttiin kansallisena häpeänä ja kehdataanko tässä enää naamaamme näyttää missään kisoissa. 

Näytelmä oli jälleen toteutettu erittäin hienosti. Suuren näyttämön kapasiteettia on hyödynnetty ja lavan pyörivä osio toimi kätevästi hiihtolatuna, kun tila muuten on rajattu, mutta näytelmässä keskeisenä osana on hiihto. Näytelmä myös yhdisti videota perinteiseen lavalla tapahtuvaan näyttelemiseen ja esimerkiksi dramatisoinnit pressitilaisuuksista heijastettiin erittäin hienosti muotoillulle valkokankaalle, joka ei näytä ollenkaan valkokankaalta. 

Lavalla nähtiin myös uusia tulokkaita Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta. OSYK on hyvin taidepainotteinen lukio, jossa voi esimerkiksi opiskella teatteria ja roolituksessa oli mukana muutama nuori näyttelijä. Kaikilla heillä oli useampia rooleja. Kaksosia Aino-Kaisaa ja Maija-Siskoa lapsina näyttelivät Adele Okkonen ja Maria Suopajärvi, toimitsijana ja baarityöntekijänä oli Kain Annunen, hiihtäjä Riikka Sirviön roolissa nähtiin Riina Keskitalo, Sami Jauhojärvenä oli Eeli Jurvelin ja valmentaja Ismo Hämäläisenä Aatu Ahonen.  

Oulun teatteri – Tahto. Kuvassa Adele Okkonen, Maria Suopajärvi, Salli Halkola, Maija Andersson, Aatu Ahonen, Riina Keskitalo, Kain Annunen ja Eeli Jurvelin, kuva Kaisa Tiri.

Näytelmää suosittaisin erityisesti heille, jotka seuraavat hiihtomaailmaa ja tietävät nämä henkilöt ja heidän saavutuksensa, sillä henkilökuvan ohella käydään läpi suomalaisen hiihdon historiaa. He saavat siitä varmaan irti vielä enemmän kuin me, joille hiihto käsitteenä on jotakin, joka tapahtuu tammikuussa terveellisen elämän aloittamiseen kuuluvana asiana ja hiihdämme viikon ajan perinteistä vuorohiihtoa järveä ympäri ja luovutamme, koska ei ole terveellinen, vaan aika kipeä olo. Näytelmä sopii silti myös hiihdosta tietämättömille ja itse viihdyin sen parissa kovasti. 

Lippuja saa Ticketmasterista tai suoraan teatterin myyntipalvelusta hintaan 37 € /34 € / 19,50 €. Hyvä lahja yhteiseksi tekemiseksi vaikka isälle isänpäivänä.

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Helpot kirjoneulesukat

 Nyt se tapahtui! Sain aikaiseksi ja julkaistua ensimmäisen neulekokoelmani. Yksi pieni unelma toteutettu! 

https://www.ravelry.com/patterns/library/helpot-kirjoneulesukat-2






Kyseessä on siis neljän ohjeen kokoelma helppoja kirjoneulesukkia, jotka on suunniteltu aloittelijoita silmälläpitäen. Osasta on 3 eri versiota kahdella eri leveydellä. Näistä sukista varmaan ananakset ja alienit julkaisen vielä itsenäisinä ohjeina. Hirmu jännää. Oikeasti minua ei niinkään kiinnosta se ostaako joku tätä kokoelmaa, olen vain ylpeä, että sain sen tehtyä. 

Näistä sukista raita- ja ruutusukat lähtee Oys:in sytosukkakeräykseen. Mulla on niin paljon tehtyjä, käyttämättömiä sukkia, että en millään ehdi tässä elämässä käyttää kaikkia, joten vien pussillisen keräykseen. Osa on olleet varastossa vuosia. Osan säästän käteviksi viime hetken tuparilahjoiksi.

 

torstai 27. toukokuuta 2021

Kesäyö-sukat

Ai ku oon ahkerana. Melkein reaaliajassa päivittelen. Oho.

Kirjoitin ja julkaisin eilen ohjeen lyhyisiin palmikkosukkiin ja koska ne on mustat ja suunnittelin ne ns. kesäsukiksi, jotka lämmittää varpaita, kun aamulla hakee postit tai vie koiran ulos keskellä yötä ne saivat nimekseen Kesäyö.

Lankana on tuttu ja turvallinen Novitan 7 veljestä värissä musta. Sitä kului näihin koon 38 sukkiin 65g eli hieman yli puolet 100g kerästä meni. Ohje löytyy ravelrysta ilmaisena. :) 




tiistai 25. toukokuuta 2021

Sukka pukkaa

 Hei vain taas kaikki.

Talvi oli ja meni ja minä olen kulisseissa puuhaillut ahkerasti vaikka täällä onkin ollut hiljaista. Minua Instagramissa seuraavat tietävät että olen talven aikana sekä saanut itseni filosofian maisteriksi että avannut Ravelryyn neuleohjekaupan ja saanut sinne jo sen verran ohjeita, että kehtaan kertoa julkisesti suunnittelevani nykyisin neuleita. Olen myös tehnyt YouTubeen ohjevideoita. Tällä hetkellä kaikki mallit ovat ilmaisia. Kesän aikana on tarkoitus julkaista ensimmäinen jonkin sortin neulekokoelma helpoista kirjoneulesukista aloittelijoille. 3/5 mallia on jo valmiina, 2 viimeistä mallisukkia vaille. Tänne blogin puolelle on jatkossa tarkoitus tulla ohjeita, neulevinkkejä yms. Tällä viikolla pyrin saamaan Ravelryyn taas uuden sukkaohjeen. Ottakaahan Ravelry, YouTube ja neuleinsta haltuun.


https://www.ravelry.com/stores/nanu-knits


https://instagram.com/nanuknits


https://youtube.com/user/Nemi3456384


Teatterijutut jatkuu toivottavasti myös. Tässä vielä kuvaspämminä muutamat mun omat mallit. :) 




maanantai 23. marraskuuta 2020

Ensi-ilta: Kaboom ja kuvittelun voima

Vuoden yleisestä olotilasta huolimatta Oulun teatteri on yhä vahvasti jaloillaan. Sain taas vierailla vuoden viimeisessä ensi-illassa. 

Vuorossa oli Alma Lehmuskallion ohjaama koko perheen näytelmä Kaboom ja kuvittelun voima. Absurdein ja visuaalisesti näyttävin näytelmä hetkeen. Näytelmän kantava teema on isoksi kasvaminen ja lapsuuden ja teini-iän häilyvä raja. Mikael (Timo Pesonen) on sulkenut lelumaailman ovet ja isoille ihmisille typilliseen tapaan liimautunut ruudun ääreen. Sattuman kautta hän kuitenkin raottaa lelumaailman portteja uudestaan ja päätyy eriskummalliseen maailmaan täynnä toinen toistaan mielikuvituksellisempia hahmoja; lapsen keksimiä persoonia jotka hän on jo oittain unohtanut.  Taikuri-seikkailija Kaboomin (Merja Pietilä) tehtävä on saada Mikael muistamaan heidän yhteiset leikkinsä ja herättämään Mikaelin mielikuvitus takaisin henkiin sillä vain se voi auttaa Kaboomia.

Näytelmä tuo lavalle kavalkadin leluja vanhasta, kaiken nähneestä ja kokeneesta Oraakkeli-pupusta (Anneli Niskanen)  ponien harjoista huolta kantavaan action-figuuri-parturikampaaja Mänmäniin (Antti Launonen) ja keppeihin jotka mielikuvitus muuttaa vaikka valomiekoiksi. Hahmot näytelmässä ovat hellyttäviä ja moniulotteisia. Ne vetoavat sekä lapsiin että aikuisiin. Ne ovat värikkäitä, persoonallisia ja osa hieman rikki, mutta se ei haittaa niiden menoa. 

Kuvassa Anneli Niskanen, Maija Andersson, Annina Rokka, Antti Launonen, kuva Maiju Pohjanheimo


Näytelmässä ehkä hienointa on sen visuaalisuus. Hahmojen asut ovat todella näyttäviä ja lavalta voi bongailla monen eri ikäisen katsojan lapsuudesta tuttuja leluja symbaaleja soittavasta apinasta modernimpiin nukkeihin. Ilme on jossain määrin jopa steampunk henkinen sekoitus hieman rähjäistä menneisyyttä ja utopistista nykyisyyttä. Puvustuksen on suunnitellut Pasi Räbinä, jonka käsialan puvuista voi tunnistaa. Näytelmän tunnelma on jotakin, jota on hankala kuvata. Lelujen esiinmarssi on lavastuksen ja musiikin kanssa kuin sukellus johonkin unohdettuun ja unenkaltaiseen tilaan. Sama lähes mystinen tunnelma vallitsee Mikaelin kulkiessa syvemmälle lelumaailman uumeniin. Näytelmä myös käyttää hyväkseen kolmen sirkusartistin (Katariina Alalääkkölä, Jared van Earle, Pihla Ojala) kykyjä ja se nostaa näytelmän aivan uudelle tasolle. Heidän akrobatiansa näyttää vaivattomalta ja sujahtaa näytelmään saumattomasti.



                        Kuvassa Pihla Ojala, kuva Maiju Pohjanheimo

Kaiken kaikkiaan näytelmä hurmaavassa absurdiudessaan toimii. Ilahduttavaa oli, että kaikenikäinen yleisö saa siitä irti asioita. Kuten moni hyvin toteutettu viihdeproduktio lapset ja aikuiset voivat nauraa yhtä aikaa, mutta hieman eri asioille. Osin se vaikuttaa ottavan jopa kantaa yhteiskuntaan ja sen loputtomaan  rakennustyömaahan (sanan useammassa merkityksessä). Lapset näkevät sen komiikan mikä lavalla tapahtuu ja vanhempi yleisö löytää rivien välistä lisää merkityksiä. Välillä huumori on vain niin lapsellista, että aikuinenkin varovasti hihittää sille, koska kerrankin saa. Tähän kuluneeseen monella tavalla ankeaan syksyyn tämä näytelmä oli oikein mainio piristys. Ihan kuten mielikuvituksen ja leikin kuuluu ollakin.

Lippuja saa tuttuun tapaan täältä tai suoraan teatterilta. Menkää katsomaan niin pitkään kuin esityksiä saa järjestää. 


torstai 12. marraskuuta 2020

Paluu blogiin

 Hei taas.

Vieläkö mulla on lukijoita? Tauko pääsi venähtämään. Mua myös Instagramin puolella seuraavat tietävät, että olen viimeiset puoli vuotta työstänyt graduani ja tehnyt hyvin vähän mitään muuta. En oo tehnyt juurikaan käsitöitä, en oo lukenut ainoatakaan kirjaa, käynyt leffassa tai keikalla. Tai no kerran kävin keikalla. Oon vain oikeastaan istunut puoli vuotta työpisteelläni ja naputtanut menemään.

Nyt asia kuitenkin muuttuu. Mun gradu on valmis ja hyväksytty! Olen jo kaivellut puikot ja kankaat esille ja alkanut suunnitella uusia kuvioita. Valmistumisen jälkeisiä kuvioita. Aikaan, kun mulla riittää vuorokaudessa tunnit asioihin, joita haluan tehdä. Tuntuu vieläkin kovin vieraalta ajatella, että 30.11.2020 minä olen filosofian maisteri.

Tällä hetkellä mulla on tekeillä lapaset ja ohje kirjoneulesukkiin. Niistä toivottavasti lisää ensi viikolla. Myös teatterista on tulossa asiaa lähiaikoina ensi-illan merkeissä. Mulla on blogia varten myös aivan uusia ideoita, joita alan toteuttaa kunhan toivun ensin opinnoista, kroonisesta univajeesta ja stressistä. 

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Kuulumisia

Iltapäivää

Päivä 26 sosiaalista eristäytymistä menossa. Miten teillä menee? Täällä menee kovin vaihtelevasti. Just nyt on mukavaa. Istun parvekkeella auringon lämmössä ja ilma on niin tyyni, että tuulikaan ei pahasti kylmää. Sinitiaiset karjuvat puissa. Söin Kinderin.

Sisällä odottaa tiskivuori, imuri, gradu, pyykkikone, sekaisin olevat pöydät ja kassillinen pahvia, paperia sun muuta vietävänä kierrätykseen.

Gradu etenee, mutta juuri muuta en sitten saakaan aikaiseksi. Elän haaremihousuissa ja huopatossuissa siihen pisteeseen, että yksi pari tossuja on jo kulunut puhki. Tänään sentään on niin lämmin päivä, että tarkeni tähän parvekkeelle lataamaan akkuja. Kaksi tuntia tässä on jo vierähtänyt lämmitellessä valossa. Ehkä saisin jopa siivottua.