tiistai 11. elokuuta 2015

Gootti meni metsään

Meni metsään vähän useammassakin mielessä. Lähdin nohevana poimimaan mustikoita tätini neuvomalle apajalle. Tai ainakin yritin. Hyvin gootisti tarvoin skottiruudullisissa pinkeissä saappaissani hautausmaan viertä ja lopputuloksena totesin että oon väärällä puolella hautausmaata. Noh eipä hätää, tuossa menee polku, siitä pääsee ympäri.  Aivan...

Seuraava kohtaus voisi olla suoraan Monty Pythonista. Kuvitelkaa olevanne erittäin pahasti pörriäiskammoinen ja joutuvanne keskelle kimalaisparvea. Niitä oli kaikkialla. Ensin näin yhden, sitten toisen ja aloin huomaamaan niitä kaikkialla ympärilläni mättäissä. Yksi ajatus: Pesä. Onneksi olin siellä metsässä yksin. Kuvitelkaa nyt gootti juoksemassa jogurttiämpärit villisti heiluen takaisin kohti pyörää. Naurattais jos ei itkettäis pelkästä pakokauhusta.

Pyörälle päästyäni huomasin toisen polun. Menee väärään suuntaan, mutta ehkä siellä on mustikoita. Juu ei. Hirvikärpäsiä! Ja gootti (melko iso huppuisessa hupparissa)juoksee jälleen. Tunnustin tappioni ja palasin kotiin laatimaan sotasuunnitelmaa huomiselle uudelle yritykselle. 

Pisteenä iin päälle vielä: mun kasvimaani antimet! Porkkana ja nauris.


Taidan viihdyttää itseäni Fry and Lauriella loppuyön.https://youtu.be/fqCha93nBTU

1 kommentti:

  1. Olipa siulla säpinää kerrakseen :) nauroin oikein makiat naurut.
    Mulla kasvo tuollasia retiisejä,

    VastaaPoista