Mekko vastaan gradu 0-1

 Niinhän siinä kävi, että elämä tuli eteen eikä se iltapuku ole valmis ajallaan. Sairastuin influenssaan, vietin viikon sängyn pohjalla, jäin jälkeen gradun aikataulusta ja olin poissa luennoilta. Sen pitäisi olla valmis ensi lauantaina. Se ei ole. Teen siitä valmistujaismekon. Kai se gradu ja viimeinen kurssi ennen valmistumista ovat tärkeämmät hoitaa valmiiksi ajallaan, kun mekkoja saa myös kaupasta. Tässä vaiheessa opintoja ei enää oteta riskiä, että valmistuminen myöhästyisi. 

Gradukin etenee. Aiheeni koskee arkkityyppisiä sankareita Johanna Valkaman Kaukosaarten Ainossa. Olen ilmeisesti ensimmäinen tästä kirjasta tutkimusta tekevä, joten tietyllä tavalla ahdistaa. Ei ole aiempaa tutkimusta, johon nojautua. Kaikki mitä sanon on minun tulkintaani enkä voi perustella sitä kuin sillä teoksella ja teorialla. Aiemmassa Tolkien-tutkimuksessani oli niin paljon muuta tutkimusta, että saatoin helposti perustella omia ajatuksiani sillä, että joku muukin on tätä mieltä. Lisäksi ukko Tolkien ja muut asianosaiset ovat 2 metriä mullan alla, eli kukaan ei ikinä näe sitä tutkimustani. Tämän lähdeteokseni kirjailija on vahvasti elossa. On vaara, että hän törmää tähän, joten koetan olla jotenkin aivan tosi nohevana.

Tulen viikon päästä kertoilemaan sainko valmista. Pitäisi lähettää analyysiluvut luettavaksi oman aikataulutukseni mukaan viimeistään 5.2. ja minulta puuttuu vielä joku ehkä 15 sivua tekstiä. 

Ensi-ilta: Taikahuilu-ooppera

Oulun teatterissa sai eilen 13.1. ensi-iltansa Mozartin Taikahuilu. Uhkaavasta päivämäärästä perjantai 13. huolimatta, oli sali loppuunmyyty, eikä taivas pudonnut. Ensimmäisenä täytyy sanoa, että tämä Taikahuilu ei kuitenkaan ole se aivan perinteisin, joka pyrki jäljittelemään alkuperäistä kaikin puolin.  Tässä ennemminkin scifi kohtaa muinaisen Egyptin. Käsiohjelmaa lukiessa en aivan täysin ymmärtänyt miten neonvalot ja scifi-vaikutteet sopivat yhteen Mozartin kanssa, mutta tarina itsessään on niin ajaton, että näemmä sen voi siirtää myös tällaiseen miljööseen. 

Lavastuksesta tulee mieleen paikoin vanha ysärin scifi-suosikki Tähtiportti ja koko maailma on melko futuristinen. Pappien asuista mieleen tulivat vanhat kunnon Ajan Herrat Doctor Whosta. Lavastuksessa on käytetty paljon neonvaloja ja pyöreitä muotoja, jotka luovat illuusion ikkunoista tai porteista.  Puvustuksessa taas näkyy paljon nahkaa/tekonahkaa, jossa on jopa steampunkmaisia yksityiskohtia ja kimallusta. Pamina (Johanna Isokoski) on kuin pieni yksisarvinen hologrammin tavoin valoa heijastavine kellohelmoineen ja pastellisävyin raidoitetuissa hiuksissaan. Lavastuksen ja puvustuksen futuristisuus tuo hauskan kontrastin itse tarinaan, joka on Mozartin ajalle  tyypillisesti dramaattinen sankaritarina, jossa prinssi Tamino (Tuomas Miettola) pelastaa prinsessa Paminan hirviön kynsistä. 

Oulun teatteri – Taikahuilu-ooppera. Kuvassa Tuomas Miettola ja Marika Hölttä. Kuva Kati Leinonen.

Taikahuilu oli yksi Mozartin viimeisiä teoksia ja on aikansa tuote. Se valmistui syyskuussa 1791 ja Mozart kuoli saman vuoden joulukuussa. Lyhyesti Taikahuilussa on siis kyse Taminon ja Papagenon (Tomi Punkeri) neidonpelastusretkestä. Pamina on siepattu äidiltään, kuningattarelta (Marika Hölttä), temppeliin, jota johtaa julmuri Sarastro (Niklas Spånberg). Oppaakseen sankarit saavat kolme poikaa (Ilona Heikkilä/Greta Koldits, Aslak Kipinä/Touko Hukkanen ja Anniina Tuomela/Iivari Peltoniemi), jotka johtavat heitä mystisillä ja kaartelevilla neuvoillaan. Avukseen he saavat myös taikahuilun ja kellot, jotka pitävät heidät turvassa pahalta. Ne houkuttelevat paikalle myös heidän tosirakkautensa. Sangen kätevää. Sankarit saavuttavat temppelin ja ovat valmiina kohtaamaan hirviön, joksi Sarastroa on heille kuvailtu. Temppelissä he kohtaavat hirviön sijaan lauman mystisiä pappeja ja temppelin ylipapin, rauhallisen ja viisaan Sarastron, joka onkin pelastanut Paminan äidiltään. Paminan äitisuhde kokee kolauksen äidin ilmestyessä kertomaan, että jos et murhaa Sarastroa, niin et ole enää tyttäreni. Samaan aikaan Tamino ja Papageno käyvät läpi koetuksia vaihtelevalla menestyksellä ja Tamino saavuttaa viisauden ja vihkimyksen. Kumpikin saa tosirakkautensa rinnalleen ja elää onnellisena elämänsä loppuun saakka. 

Minulle tämä oli ensimmäinen kerta oopperassa ja täytyy todeta, että kun kielen ymmärsi, niin siitähän jopa nautti. Mozart säveltäjänä tietenkin on tuttu ja useat aariat olivat jossain määrin tuttuja melodialtaan, vaikka en ole osannut yhdistää niitä juuri tähän oopperaan. Teos esitetään siis Oulussa suomeksi ja näyttämön yläpuolella on vielä tekstitykset, joten sen seuraaminen oli hyvin vaivatonta, jopa oopperan hienouksiin ja saloihin vihkiytymättömälle. Yleisössä näkyi myös ilahduttava määrä nuoria ja lapsia.

Illan raikuvimmat aplodit sai ehdottomasti Yön kuningattaren aaria. Sain kirjaimellisesti kylmiä väreitä sitä kuunnellessani. Se on yksi tunnetuimmista aarioista ja Marika Hölttä esitti sen erittäin vaikuttavasti. Toinen paljon aplodeja ja nauruja yleisössä aikaan saanut asia teoksessa olivat kolme nuorta poikaa. He puikkelehtivat lavalla ja kuljettivat jollakin tavalla tarinaa eteenpäin sivusta, puuttuen tarvittaessa tilanteisiin, ja estäen tarinan muuttumisen tragediaksi. Nuorista näyttelijöistä ei huomannut, että heitä olisi jännittänyt astua näin suuriin saappaisiin, vaan he tekivät rooleista omansa ja hoitivat homman kotiin ammattitaidolla. 

Oulun teatteri – Taikahuilu-ooppera. Kuvassa Greta Koldits, Anniina Tuomela ja Aslak Kipinä. Kuva Kati Leinonen.

Linnustaja Papageno, joka nimensä mukaisesti muistuttaa papukaijaa, toi näytelmään toisen tason vakavan ja sankarillisen Taminon rinnalle. Tamino on hyvin perinteinen sadun sankari on Papageno jopa hieman antisankarimainen. Hän on pelokkaampi, opportunistinen ja puhuu liikaa ja liikoja. Hän haluaa palkinnon tekemättä työtä eikä kykene olemaan hiljaa vaikka pitäisi. Pohjimmiltaan hahmo on aika yksinäinen ja puhuu tauotta ja liioittelee, koska ei luota itseensä. Hän haluaisi vain perheen ja asettua aloilleen ilman sankaritekoja. Hän kuitenkin kasvaa tarinan myötä ihmisenä ja on lopulta vaimonsa Papagenan (Sadelilja Larimo) arvoinen. Tässä piilee kenties myös opetus siitä, että vaikka olet mies, sinulla ei automaattisesti ole oikeutta vaimoon, jos olet täysi retku. Edes 1700-luvulla. 

Oulun teatteri – Taikahuilu-ooppera. Kuvassa Tomi Punkeri. Kuva Kati Leinonen.

Solistit olivat myös kaikki muut todella taitavia. Minä en esitä olevani oopperan ammattilainen, koska en ole, joten osaan sanoa vain, että kuulosti erittäin kauniilta. Yleisössä edessäni olevalla rivillä pyyhittiin kyyneleitä monessa paikassa oopperaa.  Lavalla nähtiin paljon oululaisosaamista. Kuorossa kuullaan laulajia Oulun yliopiston sekakuoro Cassiopeiasta ja Oulun kamarikuorosta ja orkesterina on Oulun sinfonia. Mukana ovat myös Oulun ooppera sekä Oulun ammattikorkeakoulu, josta jälkimmäisestä ovat esimerkiksi koreografiat laatineet Essi Hiltunen ja Jatta Palmunen. Oopperan suositusikäraja on 7, ja se on luultavasti aika osuva. Oopperasta on kuitenkin lukutaidottoman hankala saada välillä tolkkua, sillä uskallan epäillä, että kaikki joille tarina ei ole aivan tuttu ovat välillä vilkuilleet tekstitystä ymmärtääkseen, että mitä tässä nyt on tekeillä. Siinä on myös useita hieman hurjia kohtauksia, kuten Paminan aie tehdä itsemurha, sekä paikoin kovia ääniä. En siis myöskään voi suositella kovin pienille tai muuten herkille lapsille, mutta kouluikäisille jo varmasti aivan hieno kokemus.  

Perinteisin versiointi Taikahuilusta tämä tosiaan ei ole, mutta se toimii paremmin kuin aluksi kuvittelin luettuani sanan scifi ja selattuani käsiohjelmasta kuvat, joista tosiaan tulee mieleen enemmän Tähtiportti tai Start Treck kuin Mozart. Pohjimmiltaan kyseessä on kuitenkin ooppera, jossa jo nimensä mukaisesti on taikahuilu ja paljon sadun elementtejä, joten sen siirtäminen tällaiseen ei ole liian irrallaan itse oopperasta. Kannatti mennä katsomaan ensimmäisenä oopperana. 

Ticketmasterin mukaan näytökset on jo loppuunmyyty tai lippuja on ainakin hyvin vähän jäljellä, joten jos haluat tämän nähdä, niin täytyy olla hyvin nopeana lippukaupoilla ja pitää silmällä peruutuspaikkoja.

Hei vaan pitkästä aikaa

Oho, tässähän on vierähtänyt jo hyvä tovi. Lähes vuosi. Niin se aika menee, kun eksyy töihin. 😬 Instan puolella seuraavat tietävätkin, että olen tehnyt viimeisen vuoden paljon open sijaisuuksia samalla, kun olen opiskellut. Ja tietysti tilausneuleita. Ja gradua. Viime keväänä päätoimitin Rattoradiota, enkä ehtinyt oikein päivitellä tänne enää keväällä mitään. Kesällä ei ollut oikeastaan mitään sanottavaa. Olin kotona ja kirjoitin esseitä enkä oikeastaan poistunut kuin kauppaan. Syksyllä olenkin ollut töissä ja koettanut rämpiä opintoja eteenpäin samalla. Nyt aloitin sellaisen projektin, että oksat pois. Iltapuku viidessä viikossa. Haluan dokumentoida sen vaiheet tännekin. Kyseessä on siis Armoniasta tehty puku helmikoristein. Puikot muistuttavat enemmän hammastikkuja... Lisänä tähän teen edelleen sitä gradua ja opiskelen. Valmistuminen olisi edessä huhtikuussa. Palaan pian päivittelemään kuvia, kunhan se on siinä vaiheessa, että kehtaan laittaa nettiin sovitus kuvan. Muissa asioissa: ostin joulukuussa juoksumaton ja ylitin viime vuoden lupaukseni tehdä 4 jämälankatyötä. Tein niitä 7 ja lankakoppa keveni kolmisen kiloa. 😁 Muuten minä olen ollut lähinnä töissä. Alkaa vähitellen tulla rutiinia opettamiseen, kun olen saanut tehdä sitä ilahduttavan paljon.