Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaulahuivi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaulahuivi. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. elokuuta 2017

Joulu alkaa elokuussa

Palatakseni siihen, mitä tämä blogi joskus oli esittelen teille parit käsityön alut. Juuri mitään valmistahan en ole saanut tehtyä sitten viime joulun. Muutaman pienen jutun. Tässä nyt kuitenkin taas pari alkua, näiden olisi tarkoitus valmistua jouluun mennessä. :)

Tästä ensimmäisestä tulee kai jonkin sortin viltti. Lankana on joku Tokmannin alekorin akryylilanka. olemassaolevat eivät riitä, eli jos en löydä lisää tämä menee varmaankin ihanalle veljentyttärelleni.


Tämä toinen on pöytäliinan alku. Tekniikkana on minulle vielä outo neulapitsi. Tein viime jouluna pari lumihiutaletta joulukuuseen, mutta tämä on ensimmäinen oikea työni.


Nämä seuraavat ovat niitä valmiiksi asti saatuja. Nämä villahousut tein ystäväni Phoenixin (Phoenixin elämää -blogi) vanhimmalle lapselle. Ovat ollet ilmeisen hyvät, sillä kyseinen neiti on kuulemma jopa nukkunut näissä kesää myöten. :D Ohje löytyi jostain blogista, en muista neää mistä, mutta Googlella löysin mörköhousujen nimellä.


Nallelangasta valmistui kaulahuivi. Jäi vähän pieneksi hartiahuivikäyttöön, mutta käy kyllä ihan kaulahuivista.


Tämä seuraava on Pirjo Iivosen Unelmien huivit kirjasta. Mallin nimi Kehrä. Tämä lanka on aivan ihanaa. Louhittaren luolan Ilmatarta sävyssä metsä. En ole ikinä neulonut pehmeämpää lankaa!


Nämä ylipolvenvillasukat piti olla Anelmaiset, mutta ajatus lähti laukalle ja noh... ei niillä ole enää tekemistä Anelmaisten kanssa. :D



Nyt kesällä ompelin itselleni tämän mekon Qstockiin. Kangas löytyi Eurokankaan vitosen päiviltä. Aivan ihanaa ja laskeutuvaa viskoositrikoota.



Muuta valmista ei kai ole syntynytkään koko vuonna.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Huivi

Pipon kaveriksi syntyi kauluri.


Seuraavaksi taidan alkaa ommella joko itselleni paitaa tai koiralle petiä.

Maalausrintamallakin taas tapahtuu.  Aloitin tämän tänään.


Tähän tulee vielä lumeen toinen kerros väriä ja sävytystä. Kuvan vasempaan alareunaan tule myös kettu, jonka hännästä lähtee revotulet, jotka siis tietysti tulevat taivaalle. Tuli tänään sellainen jännä talvi ja joulu fiilis ja päädyin siis koettamaan tällaista maalausta. Ensimmäinen kerta, kun maalaan kunnolla maiseman ja ensimmäinen kerta, kun ikinä edes yritän tehdä revontulia. Tästä lisää, kunhan taas etenee työ.


EDIT: 


Sytytin äsken myös ensimmäistä kertaa tälle syksylle ulos kynttilän. Tontut on varmaan jo minunkin ikkunan lähistöllä kyttäämässä, ja voivat lämmitellä avaamalla lyhdyn oven ja istumalla tuikun ympärille. Sijoitin lyhdyn kivelle ikkunani lähstöllä. Tontulla lämmin paikka tarkkailla minua ja naapurin vauvaa, koska naapureidenkin ikkuna tuosta kiveltä näkyy.


lauantai 6. lokakuuta 2012

Ei siitä säärystimiä tullutkaan...

... tulikin pipo.

Aloin tekemään säärystimiä Novitan Rustika langasta, mutta siitä tulikin pipo. Rakastan tätä melkeen yhtä paljon, kun karvalakkiani.


Juuri valmistui toisesta kerästä kaulahuivi, mutta siitä kuvaa huomenna valoisan aikaan. Se on ihana. Semmoinen tuubi mallinen ja yltääpi suorana ollessaan reilusti pään päälle asti, saa siis hyvin piiloon nenän ja kasvot muutenkin. Mulla on aina talvella se ongelma, että mun naama on ihan umpijäässä ja jopa tuo puoli kilometriä kodin ja bussipysäkin välillä on tuskaa, kun poskiin sattuu se kylmyys ja nenä ja posket on ihan tunnottomat. Yleensä en saa kaulahuivia niin korkealle, että hengittäessä silmälasit ei huurustuisi, mutta ehkä mä nyt tällä saan senkin ongelman korjattua, koska tuon reunan saa tungettua sinne lasien reunan alle hyvin.

Tulen olemaan talvella melkoinen näky... Pinkkimusta karvalakki ja kaulahuivi silleen, että vaan silmät näkyy :D Mutta olen niin kyllästynyt palelemaan. Säädin juuri huoneeni lämpötilan jonnekkin 24 asteeseen, kun en jaksais nukkua neljän peiton alla, kun olen jatkuvasti niin jäässä. Vielä en tahdo myöntää, että on niin syksy, että pitäisi vetää fleece pyjama päälle yöksi.