lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulusta selvitty

Joulu tuli ja joulu meni. Onko kaikki toipuneet? Mä olen ja ilokseni voin todeta, että sain pidettyää syömisenikin kohtuudessa, vielä ois laihdutettavaa. Puntariin tässä asiassa ei voi luottaa, lihakset kasvaa ja puntari näyttää hieman enemmän kuin ennen, mutta mittanauha näyttää pienempää lukua ja saan käteni alareiteni ympäri helposti :D
 
Minä suuntasin eilen päiväksi Rovaniemelle ja löysin juna-asemalta sovitusti muruni Hennan kihlattunsa ja kihlattunsa veljen kanssa. 
Käytiin Napapiirillä joulupukin pajakylässä ja pyörittiin kaupungilla ja käytiin myös kiinalaisessa ravintolassa toteamassa, että ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Henna antoi mulle parhaan joululahjan ikinä: Monroen uuden levyn! Soi just nyt täällä. Omat lahjani heille olivat
Metsatöll pipo murulle

Villasukat murun miehelle
 
Tänään sain sit työharjoittelupaikan yhdeltä kirpputorilta ja ostin akateemisen alesta Hanoi Rocks kirjan vajaalla 9 eurolla.
Kuvasaldoa kahdelta päivältä.
 
Mun muru <3
 
Paras lahja ikinä <3 
 
Löytöjä.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Luukku 24

Hyvää joulua! Miten meni aatto? Meillä on syöty koko päivä ja katsottu jouluelokuvia telkkarista. Pukkikin kävi. Sain uuden puhelimen! Samsung galaxy s4. Tilasin sille äsken Tarjan nettikaupasta suojapussin. Lisäksi pukki toi mulle rahaa (osa menee yhteen kalevalakoruun), leffalippuja, kiroileva siilo pyjaman, dinosauruspaidan EMP-verkkokaupasta, lapaset, teema mukeja ja hillittömästi karkkia. Rovaniemellä perjantaina odottaa vielä yksi paketti kuulemma.

Nyt hengaan sohvalla uus pyjama päällä ja syön pullaa ja glögiä. Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Luukku 22

Ylihuomenna on jo joulu! Nyt voi jo hyvällä omallatunnolla alkaa ottaa rennommmin, kun lahjat on paketoitu ja pullat leivottiin tänään.

Aiemmin tarjosin teille virtuaaliset piparit, nyt tarjoan virtuaaliset pullakahvit.


Olkaa hyvät.

Tein muuten sille Tarjalle tällaiset villasukat joululahjaksi.
 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Luukut 20 ja 21

Onpahan ollut taas niin haipakkaa, ettei ole ehtinyt henkeä vetää. Eilen käytiin siellä Hevimestassa juhlimassa intistä päässeiden TJ0 juhlat. Tänään olen ollut tee-se-itse kuntosalilla ja roudannut siskoni muuttokuormaa ilman hissiä useamman kerroksen ylöspäin ja pitönyt siskon kaverin muksut poissa jaloista (välillä on hyödyllistä olla MLL:n hoitaja). Niin ja mahdollisesti mursin myös varpaani siskon muuttolaatikkoon ja sängyn jalkaan joka sojotti keskellä lattiaa.
Annoin siskolleni myös etukäteisen joululahjan. Se näyttää tältä. Muotokuva siskon kissasta.

torstai 19. joulukuuta 2013

Luukku 19

Tänään on aloitettu tontun hommat. Lahjat on suurimmaksi osaksi paketeissaan ja siivousta harrastettu vähän. Huomenna siivoan loppuun ja lähden juhlimaan ystävieni vapautumista armeijasta Hevimesta nimiseen rockbaariin. Lauantaina puolestaan pääsen isosiskoni tee-se-itse kuntosalille, eli kantamaan muuttolaatikoita ja sunnuntaina leivotaan varmaankin sitten pullaa. Sen jälkeen joulu saa tulla!

Tontun hommia ja hommien jälkeinen rentoutuminen. Onko mitään parempaa, kuin hyvä kirja ja kuuma glögi superhienosta mukista?