Tavoitteena she-hulk

Iltaa, olisiko teillä hetki aikaa puhua skolioosista? Ai on. Hyvä!

Skolioosi, tuo viheliäinen vaiva on ollut seuralaiseni syntymästäni saakka. Heille, jotka eivät tiedä on skolioosi siis selkärangan sivusuuntainen mutka. Minulla sen kaverina on lievä kyfoosi (toinen lapani on ulompana kuin toinen) ja nikamat, joista puuttuu paloja. Olen käynyt elämäni aikana röntgenissä noin 40 kertaa, magneettikuvia on otettu, fysioterapiaa on saatu jo vauvana, on seurattu, tutkittu ja tökitty, epäilty hermovaurioita ja saatu epikriisejä kansiollinen.

Osin tähän vedoten olen aina elänyt aika rauhallisesti. En harrasta hullua riekkumista, suurin revittelyni on moshaaminen. Viime vuosina olen lihonut 10 kiloa ylipainoiseksi ja alkanut kärsiä pahoista selkäjumeista, koska istun tietokoneella ja huonossa asennossa luentosaleissa niin paljon. Minua on aina varoiteltu, että älä nosta painoja, älä laita painoa selälle, älä tee kiertoja, älä tee sitä ja älä tee tätä. Nyt olen alkanut nostaa painoja ja tehdä kaikkea sitä mistä on sanottu, että varovasti. Ei, minulla ei ole personal traineria, eikä aavistustakaan mitä olen tekemässä. Tai haluanko minä edes pudottaa painoa vai saada lihaksia?

Tämä on alku mun matkassa terveellisempään elämään. Ensimmäinen tavoite olisi jouluun mennessä saada käsipainoihin 10kg nykyisen 4kg sijaan ja pudottaa 3kg painoa. Tulette saamaan jatkossakin päivityksiä treenaamisesta rikkinäisen selän kanssa.

Ihmisellinen mies

Tällä kertaa ilta ei ollut synkkä eikä myrskyinen. Oli oikein valoisaa ja tyyntä ja kaupungilla ihmisiä haitaksi asti valofestarin osuessa samalle viikonlopulle ensi-illan kanssa. Teatterillakaan ei ollut montaa ihmistä kun lopulta pääsin sinne saakka. Sali kuitenkin täyttyi mukavasti ihmisten saapuessa paikalle valitellen parkkipaikkojen puutetta ja ruuhkaa.

Sirkku Peltolan Ihmisellinen mies vaati hieman ajattelua ja sulattelua, mutta lopulta olen ehkä saanut ajatukseni jäsenneltyä jokseenkin ymmärrettävään muotoon. Näytelmä oli hyvä, mutta siihen oli jotenkin hankala tarttua. Mikä on sinällään hyvin kuvaavaa, koska päähenkilö oli mies, josta  oikein kukaan ei saanut otetta tai selvää kuka hän oikein on. Raine Kukkia (Pentti Korhonen) on suomalainen mies; hän on väritön, hän pärjää vähällä, hän ei tee numeroa itsestään ja hän on onnellinen kun hänellä on katto pään päällä. Rainen täysi vastakohta näytelmässä on Kärpänen (Aki Pelkonen), hyväntahtoinen ja ekstrovertti vuokraisäntä, jolle olut maistuu vähän liikaakin ja näiden hahmojen vastakkain asettelu tuo näytelmään syvyyttä. Me kaikki tunnemme Rainen tai Kärpäsen. 

Raine Kukkia ja Kalevi Kärpänen (Kuva: Jussi Tuokkola)

Näytelmä käsiteli vaikeitakin aiheita kuten perheen kriisiä, mielenterveyttä, velkaantumista, teini-iän kuohuntaa, alkoholismia ja kuolemaakin huumorin keinoin ja vakavista aiheista huolimatta yleisö hirnui välillä kyyneleet silmissä. Ei näille aiheille saisi nauraa, mutta silti se oli liian hauskaa olla nauramatta.  Ensimmäisen näytöksen alku oli hieman hidas, kuten Rainekin. Hetki meni ymmärtäessä mitä porukkaa Jimi (Antti Launonen) ja Jannica (Anne Syysmaa) ovat.  Puolivälissä näytelmä lähti lentoon Rainen suvun ja vuokraisännän astuessa näyttämölle. Näytelmä pyöri Rainen elämän ympärillä, mutta hahmo oli silti tietyllä tavalla irtonainen, tarina vyöryi hänen ohitseen kuten elämäkin ja hän koetti pysyä mukana omana hyväntahtoisena itsenään. 

Tässä näytelmässä kaikki hahmot ovat hyvin aitoja ja uskallan väittää, että moni voi samaistua heihin. Itse tunsin yhteyttä teinigootti Raisaan, jota kukaan ei ymmärrä.  Hahmoilla oli oikeita ongelmia, joita nyky-yhteiskunta ihmisten eteen heittää. Mikään ei ollut päälleliimattua ja epäaitoa vaan nämä hahmot voisivat oikeasti olla olemassa ja vasrmasti jossakin ovatkin. Ihmisellinen mies ottaa hahmojen ja heidän ongelmiensa kautta kantaa yhteiskunnan nykytilaan, vaikka sitä ei korostettukaan eli en kuitenkaan pidä tätä yhteiskuntakriittisenä näytelmänä.

 Lavastus näytelmässä oli taas erittäin hieno ja monipuolinen. En ole ikinä nähnyt suurella näyttämöllä niin monipuolista lavastusta, pyörivästä lavasta oli otettu kaikki irti. Kaikki huolella rakennettuja. Näytelmässä on hyödynnetty myös videoteknologiaa, mikä oli hieno lisä. Tosin tässä näytelmässä se vilisi sen verran vauhdilla ja värikkäänä, että välillä jännäsin saanko migreenin. Pää kesti kuitenkin vaikka olen melko migreeniherkkä yksilö. Plussaa myös tyylikkäästä käsiohjelmasta. Sen ilme on jälleen hyvin miellyttävä ja näytelmään sopiva.

Kaiken kaikkiaan näytelmä oli oikein mainioja nimensä mukaisesti ihmisellinen. Toimii hyvin esimerkiksi pikkujoulun ohjelmana. Jos jakaisin tähtiä antaisin tälle 3,5. Lippuja saa tuttuun tapaan Tiketmasterista ja suoraan teatterilta.

Viimeiset viikot

Hei vain!

Ajattelin piipahtaa päivittämässä kuulumisia. Käsileikkauksesta toipuminen on sujunut hyvin. Vielä on matkaa jäljellä, mutta olen esimerkiksi neulonut kohta parin villasukkia! Toivottavasti kohta pääsisin ne esittelemään teillekin.

Opetusharjoittelu on neljää oppituntia vaille paketissa ja siitäkin on selvitty vaikka hieman puolikuntoinen olenkin ollut. Tavallaan tosi haikeaa, että se loppuu, mutta toisaalta odotan sitä. Tämä vuosi 2018 on ollut opintojeni hyödyllisin ja opettavaisin ja aivan hirveän kivaa, mutta samalla se on ollut ihan uskomattoman kiireinen ja olen henkisesti aika lopussa, koska päivät venyvät usein noin 14 tunti siksi. Väsymys alkaa olla päivittäinen olotila, mutta silti nukkuminen on vaikeaa, kun Norssi pyörii päässä. Vaan kyllä tämä tästä.

Nyt taidan lähteä yrittämään sitä nukkumista. Palataan pian joulusukkien merkeissä asiaan!

Näköala sillalta

Eilen suuntasin kulkuni kohti teatteria, jälleen myrskyssä. Voisin aina aloittaa nämä tekstit sanoilla oli synkkä ja myrskyinen ilta. Maurin riehuessa meren rannassa teatterin ovet näyttivät jälleen oikein houkuttelevilta.

Näköala sillalta on Arthur Millerin käsikirjoittama kaksinäytöksinen tragedia, joka 62 vuotta kantaesityksensä jälkeen löysi tiensä Ouluun Pasi Lampelan ohjaamana. Pääosia näyttelivät Kari-Pekka Toivonen (Eddie Carbone), Merja Larivaara (Beatrice Carbone) ja Aksa Korttila (Catherine). Sama kolmikko näytteli pääosia myös näytelmässä Valheet ja viettelijät, eli ennakko-odotukseni tämän kaartin suhteen olivat korkealla. Arthur Millerin tuotanto on minulle tuttu, mutta tätä kyseistä näytelmää en ole koskaan lukenut, eli sen puolesta lähdin ilman mitään oletuksia siitä mitä ilta pitää sisällään.

Näytelmä pohjautuu tarinaan, jonka Miller oli kuullut miehestä, joka ilmiantoi laittomia maahanmuuttajia epätoivoisen rakkautensa vuoksi. Tarina sijoittuu Brooklynin satama-alueelle italian-amerikkalaiseen työläiskortteliin ja kuvaa köyhähkön työläisperheen elämää. Eddie on ahtaaja, joka raataa aamusta iltaan elättääkseen perheensä ja antaakseen kasvattityttärelleen Katielle mahdollisuuden koulutukseen ja parempaan elämään. 

Ensimmäinen näytös on tasaisesti etenevä kertomus Beatricen serkkujen Marcon (Janne Raudaskoski) ja Rodolphon (Atte Antikainen) paosta Amerikkaan, kahden nuoren kielletystä rakkaudesta, epävarmuudesta tulevaisuuden suhteen ja mustasukkaisuudesta. Eddie ei halua päästää irti kasvatistaan ja toisessa näytöksessä tapahtumat kiihtyvät mustasukkaiseen kolmiodraamaan ja koston kierteeseen jossa mikään teko ei ole liian epätoivoinen. Kertomusta kuljettaa eteenpäin asianajaja Alfieri (Mikko Leskelä), joka toimii narraattorina ja rikkoo neljännen seinän kertoen tarinaa suoraan yleisölle.

Tarina myös selkeästi ottaa kantaa Amerikassa 1950-luvulla vallinneeseen kulttuuriin naisten alisteisesta asemasta ja laittoman siirtolaisuuden tuomasta varjosta perheiden elämään. Moni laillisesti maahan tullut siirtolainen ja heidän jälkeläisensä halusivat auttaa kotimaahan jääneitä ja tarjosivat turvapaikkaa kiinni jäämisen uhallakin. Katie kamppailee lapsuuden ja aikuisuuden välillä muttei uskalla uhmata miestä, joka kasvatti hänet ja potee huonoa omatuntoa siitä, että tekee oman päänsä mukaan. Beatrice taas on miehensä ja uhmakkaan ottotyttärensä välillä ja koettaa toimia järjen äänenä heidän tahtojensa taistossa. 

Näytelmän lavastus oli taas oikein toimiva. Tällä kertaa paljon yksinkertaisempi kuin missään muussa suurella näytämöllä näkemässäni. Se kuvasti kuitenkin hyvin työläisperheen köyhää kotia ja sataman nuhjuista ympäristöä ja enempää ei tämä näytelmä olisi vaatinutkaan. Puvustuksen osalta näytelmä oli myös onnistunut. Vaatteet olivat 50-luvun muodin mukaisia ja jälleen kerran jopa pieniin yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota. Erityisesti huomioni kiinnittyi Eddien elämää nähneeseen baseball-takkiin, jonka rinnassa komeili Brooklyn Dodgersin, nykyinen LA Dodgers, baseballjoukkueen logo. Hauska pieni historiallinen yksityiskohta joka toi näytelmään vielä hieman enemmän autenttisuutta.

Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara (c) Jussi Tuokkola

Kokonaisuutena näytelmä siis toimii. Jos haluaa katsoa kovin menevän näytelmän tämä ei ole paras vaihtoehto ja suositan My Fair Ladya, mutta klassikkonäytelmien, draamojen sekä tragedioiden ystäville tämä hieman synkkäsävyinen näytelmä sopii erinomaisesti. Lippuja on saatavilla Ticketmasterin kautta ja hinnat ovat 35/32/17,50€. Sanon sen jälleen kerran, tasoon nähden meillä on halpaa käydä teatterissa eli hyödyntäkää tätä!

I am Iron Woman

Kirjaimellisesti. Ainakin yhden sormen osalta. Eilen tuli täyteen viisi viikkoa siitä, kun multa poistettiin sormesta nivel. Kuulostaa dramaattiselta, eikö? Ei se oikeastaan ollut.

Ennen leikkausta googlailin asiaa enkä löytänyt oikeastaan mitään. Ja se vähä  mitä löysin oli kauhukertomuksia. Siksi päätin nyt kertoa oman kokemukseni. Tämä on nyt suunnilleen kronologisesa järjestyksessä.

Vasemmassa peukalossani on siis synnynnäinen vika, jota on leikelty lapsena jo useammin. Ensimmäinen leikkaus oli kaksoispeukalon poisto ja toisessa luiden päitä aseteltiin ja jo osin jäykistettiin niin, että sormi oli tukeva ja samalla sitä valmisteltiin jo tähän nyt tehtyyn leikkaukseen. Elelin sen kanssa 22 vuotta ja lopulta kärkinivel löystyi niin, että se liikkui pois paikaltaan ja särki, vuoden verran asiaa katselin ja menin 23-vuotiaana läkäriin. Maaliskuussa kävin OYSissa näytillä ja elokuun 14. olin jo leikkauspöydällä. Kirurgina toimi Janne Soikkeli.

Itse leikkaus oli todella helppo. Se kesti noin puoli tuntia ja meni täysin paikallispuudutuksessa. Ei jännittänyt ja ensimmäisen puudutuspiikin jälkeen ei edes sattunut. Makasin puoli tuntia tuijottelemassa kattoa toinen käsi skalpeloitavana ja kanyyli toisessa ja sitten sanottiinkin, että se oli siinä. Oikeastaan hoksasin, että jotain tapahtuu siinä vaiheessa, kun kulin poran äänen. Mulle näytettiin röntgenkuvasta suora sormi ja ruuvi ja pikaisen ihmettelyn jälkeen kävelin omin jaloin heräämöön syömään jugurttia, leipää ja juomaan Jaffaa. Sormestani puuttui nivel ja sen tilalla oli 3,2mm pitkä ja 2mm paksu ruuvi.

Ennen

Minulle tuli esilääkityksestä huono olo ja lopulta käsi puudutettiin uudestaan, koska enempää lääkettä ei uskallettu antaa. Pääsin kuitenkin  5 tunnin sisään jo lähtemään kotiin käsi kantositeessä ja enää lievästi huonovointisena. Ihana hoitaja soitti perään, että pääsinkö kotiin ja kirjasi mut ulos vasta sitten, kun sanoin puhelimessa, että ei tarvi tulla takaisin olo on olosuhteisiin nähden ihan jees. Vahvat lääkkeet jätin heti, otin kotona yhden targiniqin ja olo oli niin kamala, että päätin jatkaa 600mg Burana ja 1g Para-tabs combolla. Buranat jätin neljä päivää leikkauksesta ja jatkoin pelkällä Para-tabsilla.

2 päivää leikkauksesta sain ottaa siteen pois, mutta pidin siinä silti ulos lähtiessä ja öisin pientä sideharsoa suojana ja tukena. Viikko leikkauksesta menin työharjoitteluun ja hylkäsin samalla kaikki loputkin lääkkeet, sillä en kestä niitä hyvin ja sain niistä vain tolkuttoman kipeän vatsan ja päätin, että kestän ennemmin sen käden säryn.

Kahden viikon päästä sormesta poistettiin tikit ja kivut jäivät YTHS:n tutkimuspöydälle. Tikit pistelivät ja kirvelivät enemmän kuin itse katki oleva sormi. Kun päästiin viikkoon kolme ei käsi särkenyt enää oikeastaan yhtään ja pääsin aloittamaan kuntosalin ja ajoin jo autolla.

Nyt ollaan viikon 6 alussa ja elän oikeastaan täysin normaalisti. Sormi on enää hieman turvoksissa ja tunnen sen ruuvin ja tunnen sormessa painetta ja välillä kuin saisin hyvin pieniä sähköiskuja. Olen pitänyt tässä viikkojen aikana 8 oppituntia, kirjoittanut 7 sivuisen oppimispäiväkirjan, ajanut autoa, käynyt kuntosalilla ja laihtunut kilon leikkauksen jälkeen.

Ensimmäinen työpäivä

Olen tehnyt tunnollisesti fysioterapeutin neuvomia jumppia ja sormen liikeradat ovat turvotuksesta huolimatta yhtä hyvät kuin oikeassakin. Voima siitä on kadonnut, koska en ole käyttänyt sitä nyt hieman yli viiteen viikkoon, mutta se palautuu aikanaan. Ensi viikolla tämä ruuvi toivottavasti saadaan poistettua ja voin alkaa opetella uudestaan pihtiotetta, soittamaan pianoa ja neulomaan.

Että ei se välttämättä ole tämän pahempaa! Viikonloppuna palaamme iloisempiin aiheisiin. Yhteistyöni teatterin kanssa jatkuu ja luvassa on ensi-iltatunnelmia näytelmästä Näköala sillalta. Jännää! Odotan innolla. :)

Välillä valmistakin

Hyvää ja helteistä iltapäivää. Mittari näyttää lukemaa 25,3 astetta, joten mikäs sen sopivampaa kuin esitellä teille valmiita neulomuksia. Nyt, kun en ole enää jumissa esseiden kanssa olen jopa voinut neuloa. Rikkinäinen käteni näyttää kestävän yhtä muttei toista.

Olen siis saanut valmiiksi villatakin ja lyhythihaisen villapaidan. Villatakki on neulottu Dropsin nepalista ja mallina on niin ikään Dropsin ilmainen malli Celtic Charm, jota muokkasin hieman. Lisäsin nappien määrää ja tein huppuunkin palmikot. Tästä tuli uusi lempitakkini ja muutkin ovat kehuneet. Minut kerran jopa pysäytettiin kaupassa ja tämä pysäyttäjä halusi tietää ohjeen ja langan ja kehui sitä ihanaksi. Olin otettu. :)

Tästä tuli mielestäni aivan ihana. Kelttiläisyys, Irlanti ja sen mytologia ja kuviot ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Tämä takki on saanut lempinimen hobittitakki.

Tämä seuraava paita taas on aivan oma sävellykseni. Olen tästä langasta koettanut aloittaa jotain jo viidesti, mutta se ei sovi mihinkään ohjeeseen. Mulla on sitä kaksi kiloa, eikö oleki kivaa? Tämä malli sai nimekseen Pohjolan tytär ja siihen inspiraatio on tullut Kalevalasta. Helmassa taistelevat hiiden hirvet, sillä kuten kaikki Kalevalaa lukeneeet tietävät on hiiden hirven nappaaminen elävänä yksi Louhin ja hänen tyttäriensä suosikkitehtävistä antaa kosiomatkalle tulleille Kalevalan miehille.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, tai itseasiassa ensimmäisenä, valmistui synttärilahja Phoenixin elämää blogin pitäjän Elpu tyttärelle. Elpu täytti kesäkuussa 5. Phoenixille ja hänen lapsilleen neuloo ja virkkaa mielellään, sillä he oikeasti arvostavat niitä. Pitäisikin ottaa puikoille pääkallosukat, sillä olen luvannut, että pidän kummipoikani Brucen pääkallovillasukissa niin pitkään, kun lapsi niitä huolii.

Tämä hepo sai käsittääkseni nimekseen Kangashepo. Phoenix korjannee, jos nimi on viimeisestä muuttunut. Malli siis Heidi Beard Designin Happy Potamus.

Siinä kai ne tärkeimmät tältä erää. Nyt taidan lähteä Ransun kanssa portaille syömään jäätelöä ja etsimään kaikkea tarpeellista sälää kuten lentokorvatulppia mukaan reissuun. 

Kevättanssi

Hei vain taas. Tällä kertaa palaamme juurillemme ja puhumme käsitöistä. Olen suunnitellut sukat. Tein nämä jo noi vuosi sitten, mutta en ole rohjennut julkaista ennen tätä. Näitä ei ole koeneulottu, eli en takaa etteikö virheitä ole, mutta jos teette ja huomaatte jotain niin kommentoikaa, pyydän. Ensimmäinen ohjeeni olkaa hyvät.

Kevättanssi

Koko: Nainen
Tarvikkeet: Novita 7-veljestä Aurora Aurinko (100g) ja Novita 7-veljestä Aurora Esikko (100g), koon 3,5 sukkapuikot

VARSI:
Luo 58 silmukkaa ja jaa ne 4 puikolle seuraavasti: 17,12,12,17

Tee 1o1n neuletta 10 kerrosta ja ota työhön toinen lanka. Varressa lanka vaihtuu aina 2 kerroksen välein

Neulo II puikon 4 viimeisellä ja III puikon 4 ensimmäisellä silmukalla mallineuletta ja lopuilla sileää.

Varren kavennukset: I puikon alussa 2o yhteen ja IV puikon lopussa yliveto. Tee ensimmäinen kavennus kerroksella 20 ja sen jälkeen aina samalla kerroksella, kuin mallineuleen palmikon kääntö, kunnes jäljellä on 12s puikolla.

Kun olet toistanut mallineulekaavion 6 kertaa, neulo vielä 6 kerrosta ja aloita normaali vahvistettu kantapää puikoilla I ja IV.  Katkaise toinen lanka ja jatka yhdellä värillä.

VAHVISTETTU KANTAPÄÄ:
Nurja kerros: kaikki nurin
Oikea kerros: *Nosta 1s neulomatta, neulo 1o.*
Toista näitä kerroksia kunnes kantalappu on 24 kerrosta korkea ja tee sen jälkeen kavennukset seuraavasti:
Neulo nurjaa, kunnes jäljellä on 8s ja neulo 2n yhteen, käännä työ ja neulo *nosta 1s, neulo 1o* kunnes jäljellä on 8s ja tee ylivetokavennus. Työssä pitäisi nyt olla kummassakin reunassa 6s ja keskellä 10s. Toista näitä kerroksia, kunnes reunasilmukat ovat kaventuneet pois. Nosta kantalapun reunoista 12+1s (=13s) ja jaa kantalapun 10s I ja IV puikoille (5s kummallekin) ja jatka II ja III puikoilla sileää.  Ensimmäisellä kerroksella neulo kantalapun reunoista nostetut silmukat kierrettynä takareunasta reikien välttämiseksi.

Jos käsiala on löysä, voi kantalapun korkeudeksi jättää 22 kerrosta ja nostaa 11+1.

TERÄN KAVENNUKSET: Joka toisella kerroksella tee I puikon lopussa 2o yhteen ja IV puikon alussa ylivetokavennus, kunnes jäljellä on 12s.

TERÄ: Neulotaan sileänä neuleena yksivärisenä. Neulo kunnes pikkuvarvas on peitossa ja tee sen jälkeen kiilakavennus.

KIILAKAVENNUS: I ja III puikon lopussa neulo 2o yhteen ja II ja IV puikon alussa ylivetokavennus. Tee ensimmäisen ja toisen kavennuksen jälkeen yksi välikerros ilman kavennuksia ja jatka loppuun kaventaen joka kerroksella, kunnes jäljellä on 8 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä läpi silmukoista.

MALLINEULE

Ohje ja malli: Anu Vehkomäki

Kandi, viimein!

Sateista tiistaita arvoisat lukijani. Nyt se on todellakin tehty. Paperit ovat pianon päällä ja toista mansikkakakun palaa syödessäni ja tätä kirjoittaessani olo on helpottunut ja kiitollinen. Uskomattomat ja uskomattoman kiireiset ja ihanat kolme vuotta ovat takana ja edessä on kuuden viikon loma ennen paluuta koulun penkille. En osaa oikein muuten fiiliksiäni eritellä. Onnellinen ja väsynyt kuvaisi ehkä parhaiten. Ennen elokuun alkua en aio edes ajatella mitään kouluhommia.

Oulun Yliopisto - Universitas Ouluensis
Humanististen tieteiden kandidaatti, Englantilainen filologia

Perinteinen valmistujaiskuva Humanistipallon edessä (vesisateessa)

Matka kandiksi: Askel 7

Aurinkoista sunnuntaiaamua täältä Vihannin metsistä. VR kuljettaa minua parhaillaan kohti pääkaupunkimme.

Täten ilmoitan, että viimeisiä viedään. Vihdoinkin. Jatkossa blogikin palautuu joksikin muuksi kuin pelkäksi opiskeluksi. Opintoni on koostettu ja publiikkipäiväksi on varmistunut 19.6. Viime syksyn epätoivosta ja kiireestä on tultu pitkälle. Sain myös sivuainekokeesta opinto-oikeuden. "Ai minkä aineen?" te kysytte. No suomen! Se merkitsee sitä, että voin jatkossa opettaa äikkää ja olla authorised kielioppinatsi. 😂 Nyt vain odotellaan ja ensi viikonloppuna leivotaan; ajattelin tarjota mansikkakakkua, mustikkamuffineita ja mokkapaloja.

Matka kandiksi: Askel 6

Hyvää iltaa! Tai oikeastaan yöhän nyt on. Kello on kohta kaksi.

Pieni päivitys lienee paikallaan. Olen selvinnyt opetusharjoittelusta ja kandin paperit häämöttävät jo nurkan takana! Itse kandityöni on jo valmis ja arvosteltu arvosanalla 3/5, mutta vielä pitäisi jaksaa pari esseetä ja kaksi luentoa. Ensi viikolla käyn myös sivuainepääsykokeessa, jospa saisin vielä äikänopen paperitkin enkun lisäksi. Vapaa-ajan ongelmia siis ei ole ihan hirveästi ole ollut viime aikoina kaiken tämän pyörityksen keskellä. Varsinkin opetuharjoittelu tuntui vievän kaiken aivokapasiteetin ja iltaisin oli erittäin nuutunut olo. Silti joka aamu oli todella kiva lähteä koululle. Tuo lyhyt aika yläasteella vahvisti käsitystäni siitä, että olen aivan oikealla alalla.

 Vielä viimeinen rutistus ja sitten tämä on paketissa. Sain tässä keväällä myös hirveän hyvän ajatuksen; minä hain vaihtoon! Nyt alkaa vähitellen näyttää siltä, että ensi talvena lennähdän tammikuussa noin kolmeksi kuukaudeksi Englannin maaperälle ihmettelemään elämän menoa ja opiskelemaan. Haltiapolun päämajassa ollaan siis aivan erikoisjännän äärellä.

Lisäksi päädyin tässä vuoden ajan vallinneessa hiuskriisissäni radikaaliin ratkaisuun ja leikkasin vappuna niin sanotusti tavaramerkikseni muodostuneet pitkät hiukseni. Minuun viitattiin hyvin usein sanoilla "Se pitkätukkainen tyttö/nainen". Täytyy myöntää, että on ollut aika viihdyttävää, kun ihmiset, jotka ennen tervehtivät minua käytävillä eivät tunnista minua.  Enää en säikähdä aamuisin peilikuvaani, mutta aika oudolta tämä yhä tuntuu, kun hiuksista puuttuu se 20 senttiä ja risat. Kauas on tultu tammikuusta 2017, jolloin ne olivat vielä korpinmustat ja lantiopituiset. Äitini veikkasi, että keikoilla ja baarissa joudun näyttämään jatkossa henkkareita. Muutaman kerran olen jo viime vuonna päässyt sisään ilman, että niitä on haluttu nähdä.

My Fair Lady

Hyvää iltaa rakkaat lukijani. Olen taas ollut hiljaa liian kauan. Opinnot pitävät huolen, että vapaa-ajan ongelmia ei ole. Vapaa-aikaa, kun ei juurikaan ole. Mutta, olen taas ehtinyt teatteriin asti! Joten pitemmittä puheitta palatkaamme ajassa viime viikon perjantaihin. Virallinen blogiyhteistyöni päättyi vuodenvaihteessa henkilön, johon olin ollut yhteydessä vaihduttua, mutta se ei silti estä minua kirjoittamasta tätä tekstiä.

Tarvottuani loskassa, ostettuani uudet kengät ja nakattuani entiset Rotuaarin roskikseen suuntasin taas kerran Jumprun ohi tuttua reittiä kohti Torinrantaa ja teatteria, jonka löysin uhkaavasti lähemmäs siirtyneen meren rannalta. Kahlattuani nilkkojani myöten rapakossa hienoisessa, joskin kylmässä lumisateessa ja kiittäen onneani, että ostin kumpparit teatterin lämmin aula oli kovin kutsuva.

En ollut näytelmän kanssa ennestään tuttu, tiesin että siinä on hahmo Eliza Doolittle ja, että se sijoittuu Englantiin, mutta en tiennyt sen tarkemmin mistä on kyse. Intromusiikin lähtiessä soimaan yllätyin iloisesti sillä musiikkina oli kovin tuttu I could have danced all night. Tässä näytelmässä on siitä jännä rakenne, että pääosia näyttelevät eri iltoina eri henkilöt. Kyseisenä iltana lavalla Professori Higgingsinä ja Elizana olivat Janne Raudaskoski ja Yasmine Yamayako. Elizan isänä Alfred P. Doolittlena viihdytti oululaisen teatterin veteraani Hannu Pelkonen ja eversti Pickeringin roolissa Mikko Leskelä.

Tästä näytelmästä tuli hyvälle tuulelle. Näin kielenopettajaopiskelijan näkökulmasta Elizan äänteiden opettelu oli erittäin viihdyttävää. Se oli niin irti tavoista, joilla englantia oikeasti opetetaan. Eturivissä hihitti lisäkseni kahdeksan puolivalmista kieltenopettajaa. Minun korvaani hieman särähti välillä se, että Eliza kuulosti olevan Tampereelta, mutta kun kääntää murteita Suomeen ne pitää ottaa sieltä mistä niitä löytyy ja mennä stereotypioiden pohjalta. Musikaalit ovat aina upeita ja tämäkään ei pettänyt. Vauhtia riitti ja välillä ei tiennyt mihin suuntaan pitäisi katsoa, kun joka puolella lavaa tapahtui jotakin. En ymmärrä tanssista mitään, mutta koreografioissa oli sen verran vauhtia, että tiedän sen, että tämän kokoon saaminen on varmasti vaatinut enemmän kuin paljon harjoittelua. Näin neulojana kiinnitin myös huomiota yhden tanssijan aivan ihanaan hartiahuiviin ja ehkä saatoin välillä käyttää liikaa aikaa siihen, että koetin opetella ulkoa sen kuviota (jonka olen toki jo unohtanut).

Musiikki tässä musikaalissa oli taas erittäin hyvin käännettyä. Ihan jo käännöksen näkökulmasta on ihan uskomaton suoritus saada käännetyä lauluja siten, että ne paitsi ovat hyviä käännöksiä sanoituksen puolesta, ne myös istuvat musiikkiin kuten alkuperäisessä versiossa. Laulujen kääntäminen joko osuu nappiin tai menee ohi, nyt osui. Nostan fiktiivistä hattuani.

Käsiohjelma oli nätti, siinä on tarrakiinnitys ja se tuntuu niin kivalta, että siliteltiin sitä porukalla. Kuva otettu baarissa ja pimeässä.

Aiemmin mainitsin jo yhden tanssijan huivin, mutta puvustuksessa oli paljon muutakin hienoa. Ompelijakoulun käyneenä minusta on aina kiehtovaa seurata näytelmien pukuja ja ne olivat taas hienoja ja sopivat aikakauteen. Varsinki Ascot kohtauksessa nähtiin yksi aivan upea musta luomus muistaakseni Lady Higgingsin päällä ja jollakin taustalla olleella hahmolla oli myös todella ihana kimaltava puku. Harakka minussa ihaili sitä kimmellystä. En ennen teatteriin menoa tiennyt kuka puvut on suunnitellut, mutta käsiohjelmaa selatessani en yllättynyt, kun sieltä löytyi tuttu nimi Pasi Räbinä.

Myös lava oli taas hyvässä käytössä. Lavasteet vaihtuivat todella saumattomasti ja välillä kesti hetki tajuta mistä tuo tuli, kun jotakin lavalla tapahtuvaa hahmojen välistä kanssakäymistä seuratessa jostakin vain ilmestyi asioita, esimerkiksi talon julkisivu ja muuta pientä.
Välillä näytelmä myös jalkautui orkesterimontun tälle puolelle ja me eturiviläiset olimme ajoittain hyvin tietoisia jalkojemme sijainnista; tiukasti penkkimme alla.

Kuten olette varmaan huomanneet, arvosteluni ovat lähinä suitsutusta ja se johtuu ihan oikeasti vain siitä, että mulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Sanon tämän taas kerran: menkää sinne teatteriin ja pitäkää se elossa. Minusta meillä on aivan upea teatteri jonne menee todella mielellään. Tämä näytelmä taitaa olla kevään osalta aika loppuunmyyty, kuulemma pari päivää sitten oli vielä 9.5. näytökseen tilaa. Syksyllä jatkunee? Viime vuonna taisin blogini kautta käydä katsomassa kaikki muut paitsi lastennäytelmän ja Saiturin, johon sain lipun synttärilahjaksi.

Onnellinen pieni ihminen teatterin jälkeen