Näköala sillalta

Eilen suuntasin kulkuni kohti teatteria, jälleen myrskyssä. Voisin aina aloittaa nämä tekstit sanoilla oli synkkä ja myrskyinen ilta. Maurin riehuessa meren rannassa teatterin ovet näyttivät jälleen oikein houkuttelevilta.

Näköala sillalta on Arthur Millerin käsikirjoittama kaksinäytöksinen tragedia, joka 62 vuotta kantaesityksensä jälkeen löysi tiensä Ouluun Pasi Lampelan ohjaamana. Pääosia näyttelivät Kari-Pekka Toivonen (Eddie Carbone), Merja Larivaara (Beatrice Carbone) ja Aksa Korttila (Catherine). Sama kolmikko näytteli pääosia myös näytelmässä Valheet ja viettelijät, eli ennakko-odotukseni tämän kaartin suhteen olivat korkealla. Arthur Millerin tuotanto on minulle tuttu, mutta tätä kyseistä näytelmää en ole koskaan lukenut, eli sen puolesta lähdin ilman mitään oletuksia siitä mitä ilta pitää sisällään.

Näytelmä pohjautuu tarinaan, jonka Miller oli kuullut miehestä, joka ilmiantoi laittomia maahanmuuttajia epätoivoisen rakkautensa vuoksi. Tarina sijoittuu Brooklynin satama-alueelle italian-amerikkalaiseen työläiskortteliin ja kuvaa köyhähkön työläisperheen elämää. Eddie on ahtaaja, joka raataa aamusta iltaan elättääkseen perheensä ja antaakseen kasvattityttärelleen Katielle mahdollisuuden koulutukseen ja parempaan elämään. 

Ensimmäinen näytös on tasaisesti etenevä kertomus Beatricen serkkujen Marcon (Janne Raudaskoski) ja Rodolphon (Atte Antikainen) paosta Amerikkaan, kahden nuoren kielletystä rakkaudesta, epävarmuudesta tulevaisuuden suhteen ja mustasukkaisuudesta. Eddie ei halua päästää irti kasvatistaan ja toisessa näytöksessä tapahtumat kiihtyvät mustasukkaiseen kolmiodraamaan ja koston kierteeseen jossa mikään teko ei ole liian epätoivoinen. Kertomusta kuljettaa eteenpäin asianajaja Alfieri (Mikko Leskelä), joka toimii narraattorina ja rikkoo neljännen seinän kertoen tarinaa suoraan yleisölle.

Tarina myös selkeästi ottaa kantaa Amerikassa 1950-luvulla vallinneeseen kulttuuriin naisten alisteisesta asemasta ja laittoman siirtolaisuuden tuomasta varjosta perheiden elämään. Moni laillisesti maahan tullut siirtolainen ja heidän jälkeläisensä halusivat auttaa kotimaahan jääneitä ja tarjosivat turvapaikkaa kiinni jäämisen uhallakin. Katie kamppailee lapsuuden ja aikuisuuden välillä muttei uskalla uhmata miestä, joka kasvatti hänet ja potee huonoa omatuntoa siitä, että tekee oman päänsä mukaan. Beatrice taas on miehensä ja uhmakkaan ottotyttärensä välillä ja koettaa toimia järjen äänenä heidän tahtojensa taistossa. 

Näytelmän lavastus oli taas oikein toimiva. Tällä kertaa paljon yksinkertaisempi kuin missään muussa suurella näytämöllä näkemässäni. Se kuvasti kuitenkin hyvin työläisperheen köyhää kotia ja sataman nuhjuista ympäristöä ja enempää ei tämä näytelmä olisi vaatinutkaan. Puvustuksen osalta näytelmä oli myös onnistunut. Vaatteet olivat 50-luvun muodin mukaisia ja jälleen kerran jopa pieniin yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota. Erityisesti huomioni kiinnittyi Eddien elämää nähneeseen baseball-takkiin, jonka rinnassa komeili Brooklyn Dodgersin, nykyinen LA Dodgers, baseballjoukkueen logo. Hauska pieni historiallinen yksityiskohta joka toi näytelmään vielä hieman enemmän autenttisuutta.

Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara (c) Jussi Tuokkola

Kokonaisuutena näytelmä siis toimii. Jos haluaa katsoa kovin menevän näytelmän tämä ei ole paras vaihtoehto ja suositan My Fair Ladya, mutta klassikkonäytelmien, draamojen sekä tragedioiden ystäville tämä hieman synkkäsävyinen näytelmä sopii erinomaisesti. Lippuja on saatavilla Ticketmasterin kautta ja hinnat ovat 35/32/17,50€. Sanon sen jälleen kerran, tasoon nähden meillä on halpaa käydä teatterissa eli hyödyntäkää tätä!

I am Iron Woman

Kirjaimellisesti. Ainakin yhden sormen osalta. Eilen tuli täyteen viisi viikkoa siitä, kun multa poistettiin sormesta nivel. Kuulostaa dramaattiselta, eikö? Ei se oikeastaan ollut.

Ennen leikkausta googlailin asiaa enkä löytänyt oikeastaan mitään. Ja se vähä  mitä löysin oli kauhukertomuksia. Siksi päätin nyt kertoa oman kokemukseni. Tämä on nyt suunnilleen kronologisesa järjestyksessä.

Vasemmassa peukalossani on siis synnynnäinen vika, jota on leikelty lapsena jo useammin. Ensimmäinen leikkaus oli kaksoispeukalon poisto ja toisessa luiden päitä aseteltiin ja jo osin jäykistettiin niin, että sormi oli tukeva ja samalla sitä valmisteltiin jo tähän nyt tehtyyn leikkaukseen. Elelin sen kanssa 22 vuotta ja lopulta kärkinivel löystyi niin, että se liikkui pois paikaltaan ja särki, vuoden verran asiaa katselin ja menin 23-vuotiaana läkäriin. Maaliskuussa kävin OYSissa näytillä ja elokuun 14. olin jo leikkauspöydällä. Kirurgina toimi Janne Soikkeli.

Itse leikkaus oli todella helppo. Se kesti noin puoli tuntia ja meni täysin paikallispuudutuksessa. Ei jännittänyt ja ensimmäisen puudutuspiikin jälkeen ei edes sattunut. Makasin puoli tuntia tuijottelemassa kattoa toinen käsi skalpeloitavana ja kanyyli toisessa ja sitten sanottiinkin, että se oli siinä. Oikeastaan hoksasin, että jotain tapahtuu siinä vaiheessa, kun kulin poran äänen. Mulle näytettiin röntgenkuvasta suora sormi ja ruuvi ja pikaisen ihmettelyn jälkeen kävelin omin jaloin heräämöön syömään jugurttia, leipää ja juomaan Jaffaa. Sormestani puuttui nivel ja sen tilalla oli 3,2mm pitkä ja 2mm paksu ruuvi.

Ennen

Minulle tuli esilääkityksestä huono olo ja lopulta käsi puudutettiin uudestaan, koska enempää lääkettä ei uskallettu antaa. Pääsin kuitenkin  5 tunnin sisään jo lähtemään kotiin käsi kantositeessä ja enää lievästi huonovointisena. Ihana hoitaja soitti perään, että pääsinkö kotiin ja kirjasi mut ulos vasta sitten, kun sanoin puhelimessa, että ei tarvi tulla takaisin olo on olosuhteisiin nähden ihan jees. Vahvat lääkkeet jätin heti, otin kotona yhden targiniqin ja olo oli niin kamala, että päätin jatkaa 600mg Burana ja 1g Para-tabs combolla. Buranat jätin neljä päivää leikkauksesta ja jatkoin pelkällä Para-tabsilla.

2 päivää leikkauksesta sain ottaa siteen pois, mutta pidin siinä silti ulos lähtiessä ja öisin pientä sideharsoa suojana ja tukena. Viikko leikkauksesta menin työharjoitteluun ja hylkäsin samalla kaikki loputkin lääkkeet, sillä en kestä niitä hyvin ja sain niistä vain tolkuttoman kipeän vatsan ja päätin, että kestän ennemmin sen käden säryn.

Kahden viikon päästä sormesta poistettiin tikit ja kivut jäivät YTHS:n tutkimuspöydälle. Tikit pistelivät ja kirvelivät enemmän kuin itse katki oleva sormi. Kun päästiin viikkoon kolme ei käsi särkenyt enää oikeastaan yhtään ja pääsin aloittamaan kuntosalin ja ajoin jo autolla.

Nyt ollaan viikon 6 alussa ja elän oikeastaan täysin normaalisti. Sormi on enää hieman turvoksissa ja tunnen sen ruuvin ja tunnen sormessa painetta ja välillä kuin saisin hyvin pieniä sähköiskuja. Olen pitänyt tässä viikkojen aikana 8 oppituntia, kirjoittanut 7 sivuisen oppimispäiväkirjan, ajanut autoa, käynyt kuntosalilla ja laihtunut kilon leikkauksen jälkeen.

Ensimmäinen työpäivä

Olen tehnyt tunnollisesti fysioterapeutin neuvomia jumppia ja sormen liikeradat ovat turvotuksesta huolimatta yhtä hyvät kuin oikeassakin. Voima siitä on kadonnut, koska en ole käyttänyt sitä nyt hieman yli viiteen viikkoon, mutta se palautuu aikanaan. Ensi viikolla tämä ruuvi toivottavasti saadaan poistettua ja voin alkaa opetella uudestaan pihtiotetta, soittamaan pianoa ja neulomaan.

Että ei se välttämättä ole tämän pahempaa! Viikonloppuna palaamme iloisempiin aiheisiin. Yhteistyöni teatterin kanssa jatkuu ja luvassa on ensi-iltatunnelmia näytelmästä Näköala sillalta. Jännää! Odotan innolla. :)