sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pyyntö koirien omistajille

Heti alkuun pyyntö koirien omistajille. Voisitteko hyvät ihmiset kerätä ne koirienne jätökset? Taas alkaa lumet sulamaan ja tienpientareet on aivan kauhean näköiset. Se ei ole niin vaikeaa, kuin voisi luulla. Meillä täällä päin on jopa kiitettävästi metsää joka puolella, jonne sen koiran voi viedä. Mutta ei. Onneksi meidän Nelli on oppinut, että se et yksinkertaisesti tee tarpeitaan tienreunaan. Äskenkin se kiipesi tuplasti itseään korkeamman lumivallin päälle ja rämpi kaksi metriä metsän puolelle.

Sitten asiaan. Uusi koristetyyny on löytänyt tiensä sängylleni. Tein sen vanhoista pieneks jääneistä farkuista ja puuvillasuikaleista. Tykkään!

Testasin muuten tänään  montako vatsarutistusta jaksan tehdä putkeen. Tulos oli 100. Ei paha. Varsinkaan, kun marraskuussa tulos oli noin 15. Olen tämän viikonlopun osannut myös vahtia syömisiäni ja esim. tänään on kulunut vain pieni annos jauhelihaperunalaatikkoa, kaksi palaa paahtoleipää, lasi vettä ja lasi kokista. Ja kaksi suklaamunaa tietty. Kohta vois syödä appelsiinin tai kiivin ja sit saunaan. Tuli nälkä ensin lihaskuntoa treenatessa ja sitten vielä puolen tunnin kävelyllä Nellin kanssa.


4 kommenttia:

  1. Asiaa kirjoitit.... taas !
    Sama asia on minuakin harmittanut. Ja kun vielä annetaan tehdä asiansa keskelle pyörätietä, ja näitä on lenkkini varrella PALJON... hyi :(
    Kiva tyyny !

    VastaaPoista
  2. Ihan samaa mieltä kanssasi!
    ja nyt ne vielä alkaa jo haisee!

    Upea tuli tyynystäsi... taisin nähdä tuollaisia
    myynnissä jossain vuosia sitten. ja olikin hintaa niillä! pyysivätkö jopa 25€/kpl.

    VastaaPoista
  3. Minäkin samaa mieltä koiranjätösten suhteen!! Ällöttävää kateltavaa, ja vielä ällöttävämpää löytää niitä lasten vaatteista... Näihin aikoihin sitä tuntee olevansa joku HIRMUMUTSI, kun ulkoillessa joutuu KOKO AJAN kieltämään menemästä tien penkkoihin ja varottamaan niistä keskellä tietä olevista kasoista.... HYI HYI HYI!!!!


    Ja tosi hieno tuo tyyny!!! :) (mun pitäis siihen sun laittamaan haasteeseenki tarttua, kunhan vaan ehtis ja jaksais jossai välissä)

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä keväisistä koirien jätöskasoista.
    Me asutaan maalla ja koira menee aina metsään tai ojan reunalle tarpeilleen, jos jää liian reunalle niin potkaisen ne ojaan.

    VastaaPoista