keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Päivitystä

Hitsi miten luova otsikko...

Oli eilen tarkoitus tehdä pitkä päivitys, mutta kurkkuni oli eri mieltä ja päätti turvota. Tuntui, että lähes umpeen. Istuinpas sitten puoliltaöin odottamassa, että kortisoni alkaa toimia ja syömässä jääkylmää mehujäätä. Onneksi huomenna lääkäriin jo. Oon vissiin allerginen vehnälle, ja yhdessä ruuassa saattoi olla sitä. Tai sitten se johtui öljyvärien kemikaaleista. Enempi epäilen sitä vehnää.

Tänään oli inssi. Ei mennyt läpi. Uusi yritys joskus päivänä ja aikana X. Onneksi tässä on myös kivoja juttuja tulossa. Lauantaina perheen kanssa Kajaaniin. Ollaan perinteisesti joka kesä käyty siellä katumarkkinoilla, koska isän puolen suku on siellä asunut lapsena ja edelleen siellä on paljon tuttuja. Sit me varmaan lähdetään myös vähän pitenpään reissuun. En uskalla sanoa vielä muuta, etten manaa huonoa onnea pilaamaan kaikki.

Muuta kivaa on myös se, että Tarjan parin viikon päästä ilmestyvä uusi sinkku Victim of ritual ja 30.8. julkaistava levy Colours in the dark tuli ennakkovarattavaksi. Tilasin! Elokuun alussa ois myös luvassa Sonata Arctican keikka Kemissä.


Nyt mää lähen ostaan solkia uuteen käsityöprojektiin. Teen hametta. Arvatkaas minkä väristä/kuvioista? ;)
 Laitan kuvia siitä, ja parista uudesra taulusta varmaan huomenna.

2 kommenttia:

  1. No voi harmi, ettei mennyt läpi- Mutta seuraavalla kerralla sitten.
    Mukavia ompeluhetkiä :)

    VastaaPoista
  2. Seuraavalla kerralla pääset varmasti inssistä läpi.
    Mukavaa Kajaanin matkaa.

    VastaaPoista