Yksi syksyn ehdottomasti parhaista asioista on tähtitaivas. Vanhempani asuvat paikassa missä on käytännössä säkkipimeää. Kävin yöllä veljeni kanssa takapihalla enkä nähnyt hänen sijaintiaan enää parin metrin päässä kuin kameran näytön valosta.
Tässä syksyn ensimmäinen otos taivaskuvaukseen. Harmillisesti kamerastani ei saa pitkän valotuksen kohinanpoistoa pois päältä, eli se söi kuvasta linnunradan tiheimmän sumun.
tiistai 30. elokuuta 2016
Taivaat avautuu
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Mää vaan katon.
Mukaan tarttui Taran prinsessan juhlakääty kaulakoru violetilla kivellä, symboloi valtaa, joka päätyy koristamaan kaulaani uskollisen Michael Monroe koruni yläpuolelle. Taran kukkula on muinaisirlantilaisessa mytologiassa jumalten valtakunnan sisäänkäynti ja pyhä paikka.
perjantai 26. elokuuta 2016
Koiteli elää
Hyvää syksyistä iltapäivää. Alkaa jo oikeasti tuntua vähän syksyltä. Kävin viikonloppuna siskoni ja vanhempieni kanssa vielä viimeisillä festareilla, jotka on vaatimattomasti nimetty Suomen kauneimmiksi. En kiistä. Kyseessä oli siis Koiteli Elää 2016 Oulun pohjoispuolella tuolla Kiimingissä Koitelin koskilla. Osallistuin myös Koiteli Elää kuvakilpailuun (instagram ja faceboon #kauneinkisa) ja tulin kolmanneksi ja voitin kaulakorun. :)
Tässä muutama otos festareilta. Ensimmäisellä lohkesi kolmas sija kisassa. Kosken rannoille sytytettiin auringon laskiessa roihuja.
lauantai 13. elokuuta 2016
Ruutua syksyyn
Hyvää iltaa hyvät lukijat. Voin viimein ilmoittaa, että olen saanut jotain (lähes) valmiiksi!
Luennot alkavat pian ja saapuva syksy toi taas mieleen ihanat polvivillasukat ja aloin haluta hametta jonka kanssa pitää niitä. Muutenkin kaikki hameeni ovat jotakin tylliminihärpäkkeitä ja vaikka ne ovatkin supersöpöjä niin ne ovat noh... lyhyitä. Välillä on käynyt mielessä, että elämä vois välillä olle helpompaa, kun liikkumista ja istumista ei määrittele hameen pituus. Suuntasin siis Eurokankaaseen ja ostin hirveän ihanaa skottiruutukangasta ja tein siitä korkeavyötäröisen hameen.
Siitä puuttuu vielä edestä koristenapit. Ei ollut valmiina kivoja, eli ennen luentojen alkua täytyy suunnata vielä nappikaupoille. Kangas ja kuminauha maksoi yhteensä vajaa 15€. :)
sunnuntai 31. heinäkuuta 2016
Qstock
Päällimmäisenä mielessä on väsymyksen sijaan aurinko, ihanat ihmiset, hyvä ruoka ja loistava musiikki. Sää suosi paria kuuroa lukuun ottamatta ja lämmintä vähintäänkin riitti. Käytiin katsomassa Stig, vesala, Robin, Elastinen, Anssi Kela, Reckless Love, The Prodigy, Anastasia ja monta muuta. Mun viikonlopun kruunasi kuitenkin yksi tietty rokkikukko yhtyeineen. En kyllästy, tahdon uudelleen vielä seitsemännen kerran!
Hitto nuo jätkät vetää hyvin! Kyseinen video on minun kuvaamani. Muuten ei tullut juuri otettua kuvia, koska noh... en jaksanut ja Monroen ajan mulla oli liian kiire hyppiä. :D
Kaiken kaikkiaan loistava viikonloppu.
perjantai 22. heinäkuuta 2016
Blogitauko
Pahoittelen taas venähtänyttä postaustaukoa, hukkasin muistikorttini niin sinne meni suunnitelma Black Sabbath keikkaraportista. Lisäksi olen ollut kiireinen Pokémonin metsästäjä ja poiminut mustikoita.
Käytiin pari viikkoa sitten Karnaluksissa. Ostin vaatimattomat 27 kerää lankaa. Aloitin viininpunaisesta Merino Goldista takin, saan sen toivottavasti lähiviikkoina valmiiksi. :) Vihreänkirjavista Zimba fix color keristä syntyi sukat ja hanskat, hanskat on vielä kuvaamatta, koska puuttuu kuvaaja. Pitää nakittaa joku ottamaan ne jossakin välissä.
Ruskeat kerät myös Merino Goldia ja niistä syntyy toinen takki joskus. Ohjeet on jo tulostettuina. Karnaluksista tarttui matkaan myös hopeisia "antiikki" solkia, virkkuukoukku jollaista siskoni on ylistänyt, parikymmentä kookosnappia, kangasmerkki ja ruusupuu puikot, joista en tykkää yhtään. Ne kiertää nyt ihmiseltä toiselle ja kuka tykkää pitäköön hyvänään.

















