perjantai 13. joulukuuta 2013

Luukku 13

Lämpö katosi yön aikana, mutta Seija piti tehokkaasti hereillä. Nukuin myrskyn vuoksi noin neljä tuntia. Ei siinä melussa voinut nukkua. Kalajoella harveni mesät aika tehokkaasti viime yönä. Onneksi sähköt oli aamulla tallella.

Oletteko muuten huomanneet, että tänään on perjantai 13.12. ja Lucian päivä. Onko kaikki olleet varovaisia ja välttyneet onnettomuuksilta? Minä missasin tänään 14:12 bussin Ouluun. Matkahuollon sivulla luki että pysäkki on Kalajoen Shell eli kävelin siis koulusta Shellille. Muuten hyvä, mutta matkahuollon kielessä Shell = ST1 ja bussi pysähtyikin 50 metrin päässä toisella huoltoasemalla, enkä ehtinyt jäisellä pihalla kolmen laukun kanssa juosta sinne ajoissa. Onneksi Raahessa asuva luokkakaverini kyyditsi minut Raaheen, jossa ehdin kello 16:05 bussiin. Kalajoelta seuraava olisi lähtenyt vasta 16:30. Eli onni onnettomuudessa.

Toinen vastoinkäyminen tänään on tämä työn alla oleva taulu. Siispä esitän teille kuva-arvoituksen. Kuka on tämä kuvan rokkari.

 
Huomenna suuntaan laumani kanssa Keskimaahan katsomaan miten kääpiöiden ja hobitin matka kohti Ereborin kääpiövaltakuntaa ja sen vallannutta lohikäärme Smaugia jatkuu. Eli vuorossa siis Hobitti 2 - Smaugin autioittama maa.  Nyt tämä hobitti (kuten minua nykyään aivan yleisesti kutsutaan) painuu nukkumaan ja nauttii hiljaisuudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti