tiistai 3. joulukuuta 2013

Luukku 3

Joulukuun 3. sieltä se joulu vähitellen tulee. Ajattelin jakaa kanssanne jokaisen tontun tuntomerkin, tonttulakin, ohjeen. Ohje on täysin omasta päästä sävelletty, mutta mielestäni siitä tuli hyvä. Oma lakkini on väritykseltään hieman rokahtavampi, kuin perus tonttulakki. Mutta niin taidan olla minäkin. En ole hyvä kirjoittamaan ohjeita ylös, mutta koettakaa saada jotakin selvää. Tai ehdottakaa parannuksia niin tarkennan ohjetta :) 

Tarvikkeet: Novita Isoveli kahta väriä, sukkapuikot nro 5-6 tai käsialan mukaan, pahvia, sakset, neula päättelyyn, kynä ympyröiden piirtämiseen

Ohje: Luo Novitan Isoveli langalla, tai sitä vastaavalla, haluamallasi resorin värillä 80 silmukkaa ja jaa ne tasan 4 puikolle. Neulo 2o2n  5cm ja vaihda väriä haluamaasi lakin väriin. Neulo sileää 13cm ja tee jokaisen puikon lopussa ylivetokavennus. Neulo sen jälkeen 8 kerrosta ja tee taas ylivetokavennukset jokaisen puikon lopussa. Jatka näin vielä 6:n kavennuksen verran (kavennuksia siis yhteensä 8:lla kerroksella. Jatkossa kavenna jokaisella kerroksella, kunnes silmukoita on jäljellä 2/puikko. Päättele lanka.

Koristele tupsulla ja/tai kulkusella  (Oman tupsuni halkaisija on noin 8cm).

Ohje tupsuun: Piirrä haluamasi kokoinen ympyrä x 2 (lasi on hyvä apuväline) ja sen keskelle pienempi ympyrä. Leikkaa sisempi ympyrä irti niin, että jäljellä on rengas. Ota lankaa ja kiedo se renkaa  ympärille niin kauan, että reikä on ummessa. Leikkaa langat kahtia ja pudota pahvien väliin lanka (jätä riittävästi päätä kiinnityslangaksi), kiristä se ja solmi tiukasti. Leikkaa renkaat irti ja tasoita tupsun karvat. Kiinnitä lakin päähän langalla jolla sidoit tupsun kasaan.

Toivottavasti ohjeesta oli jollekin hyötyä. :) Muistakaa myös arvonta luukussa 2!!!


Loppuun haluan vielä toivottaa hyvää 65. syntymäpäivää rockin suurimalle sekopäälle, Ozzy Osbournelle. God bless you! 

3 kommenttia:

  1. Ihana kuva sinusta tonttulakki päässä:))

    VastaaPoista
  2. Moi, makea tonttupipo. Luin blogiasi hiukan pidemmälle ja mulla on sulle vastaus yhteen kysymykseesi: jep, ex-opinahjosi on palannut entiselle paikalleen eli sieltä me löydytään.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milloinkas sinä oisit tavattavissa? Mulla ois tuossa ennen joulua yks perjantai vapaata ja asiaa koulun viereen, voisin tulla pyörähtään :D Toki kävin siellä jo toissaviikolla vakoilemassa mitä näkyy.

      Poista